Sivut

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Nilkkakoru

Sain tilauksen tehdä muutaman nilkkakorun kesäksi, olipa kiva pyyntö, en ollutkaan ajatellut aikaisemmin että voisin tehdä sellaisia, mutta onhan se kesä tulossa toisaalta ;) Elieli, pyyntönä oli siis kaksi erilaista nilkkakorua ja värityksetkin oli jo mietittynä valmiiksi, joten ei muutakuin työn touhuun vain !

Toinen nilkkakoruista haluttiin olevan oikein kesäinen ja värikäs ja kirkkauttakin saisi olla. Tein siis oman versioni tästä, jotenkin itselleni ei soinut värit kuten, vihreä, punainen, keltainen ja oranssi sillälailla nätisti silmiin, joten valitsin ainoastaan kauniin oranssin väriset lasihelmisydämet, joita lähdin korostamaan entisestään vaaleilla, valkoisilla ja kirkkailla sävyillä. Lisäsin vielä joukkoon muutaman ruusukullan värisen rondelin, jotta nilkkakoru säihkyisi kivasti ja toisi värejä mukavasti esiin. Värimaailmaksi tuli siis oranssi, ruusukulta, valkoinen, kirkas ja hopea, ihanan kiiltävä yhdistelmä ;) Tein tämän niiden toiveiden perusteella ja toivottavasti kelpaa, teen sitten uusiksi jos asiakas haluaa muutoksia.

Toinen nilkkakoruista piti olla enemmän sellainen tummanpuhuvampi, joten mustaa, kultaa, hopeaa, valkoista ja kirkasta sai yhdistellä oman mielen mukaan ihan vapaasti. Aloitinkin tekemään korua yhden ihanaisen kultakimpaleen ympärille, jossa väreinä oli hieman hempeään vaaleanpunaiseen vivahtava punaisen väri, sekä pilkahduksia tummanpunaista. Tämä ihana kultakimpale oli pieni kivihelmi, jonka ympärille sain koottua todella harmonisen värimaailman, ja otan kyllä itselleni käyttöön mikäli ei sovi asiakkaalle :) Kokosin siis korun tämän yhden kiven ympärille, ja ympärille se sai kirkkautta ja valkoisia helmiä, aivan ihana ! Mustaa lisäsin sopivasti ja antamaan hieman ryhdikkyyttä, ettei vaikutelma korusta olisi liian hempeä.

Seuraavaksi alan tekemään avainnauhaa, siitä postausta sitten seuraavaksi kun se valmistuu ja olen päättänyt vihdoinkin mitkä värit otan siihen mukaan :) Ja voih ja yök, oli pakko kuvata korua myös nilkassa että näkyy kuinka se asettuu sinnekin... Piti kuvata omaa räpylää, ja T kuvasi joten kuvat ovat valitettavasti sen näköisetkin :D

Kesäinen nilkkakoru

Nilkkakoru nilkassa, pahoittelut oman räpyläni kauheudesta ;D

Tumman sävyinen nilkkakoru

Nilkassa killumassa, ja edelleen pahoittelen tuon oman räpyläni näkymistä, yök ! ;D

Waiting for.....

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !