Sivut

perjantai 18. toukokuuta 2012

Tilaustyönä avainnauha

Ystäväni tahtoi minun tekevän hänelle avainnauhan, väreinä haluttiin olevan kirkkaita värejä. Värit joista hän itse pitää on oranssi, turkoosi, kirkkaan vihreä ja olikohan nyt vielä violetti. Valitsin näistä väreistä itselleni sellaisen kivan mieluisan ja jota olisi kiva tehdä ja johon voisi ujuttaa kivoja yksityiskohtia mukaan. Turkoosin värinen siis tuli loppujen lopuksi avainnauhasta, ja kaunishan siitä tuli. Itselleni pulpahteli mielikuvia merellisestä elämästä sekä kauniista kesäpäivästä laiturilla, niin kaunis väri turkoosi on !

Käytin koruun siis turkoosin erisävyjä ja erilaisia helmiä, oli mukana helmiäishelmiä, akryylihelmiä, säröhelmiä, lasihelmiä ja vaikka mitä muuta. Otin turkoosin värin lisäksi tähän mukaan myös mustan, valkoisen, kirkkaan ja harmaan erisävyjä, hillitysti toki vain, ettei se kaunis turkoosin väri häivy liikaa korusta pois, näillä muilla väreillä sävytin ja maustoin muuten liian valjuksi jäävää korua. Omasta mielestäni korusta tuli oikein kaunis ja kuulosti myös asiakas/ystäväni pitävän siitä myös :) Tein tämän korun myös hieman erilaisella menetelmällä kuin aikaisemmat avainnauhakokeiluni, tähän käytin metallilankaa, jonka kieputin päistä että pysyy hyvin koossa. Toivottavasti kuvista näkyy tämä tyyli miten kokosin korun, jotenki on hankala selittää. Minähän en kattokaas tiiä näitä oikeita sanoja tai menetelmiä näille, minä vaan teen :D Ja tätä tyyliä itse sanon langan kieputtamiseksi. Ihan hyvältä kuulostaa. Kuvia alla tästä ihanuudesta !







Muistakaahan käydä liittymässä lukijoiksi tuolta sivun yläosasta vasemmalta, siellä on linkit kaikkiin paikkoihin minkä kautta mun juttuja voi seurailla. Sieltä pystyy helposti myös liittymään muutamalla klikkauksella lukijaksi ! Myös blogilistalla kannattaa käydä klikkaamassa itsensä tilaajaksi, koska silloin huomaatte ensimmäisten joukossa mikäli mun sanainen arkkuni on taas auennut :) Bloglovinissa on myös kätevä seurata, siellä itsekin viihdyn nykyään aika paljon, paljon helpompi seurata siellä useita erilaisia blogeja yhtäaikaa, eikä tarvitse käydä erikseen jokaisessa blogissa, kannattaa kokeilla ! Kiitos teille jotka olette jo tykänneet seurata blogiani ja kiitos että olette liittyneet lukijoiksi, arvostan todella paljon !

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !