Sivut

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Aarrearkun antimista

Nyt sain tehtyä muutaman ihanan korun niistä Hopean tähden -blogista ostamistani helmistä. Tein kaksi rannekorua ja kolme paria korvakoruja. Eilen illalla tuossa samalla kun katselin Greyn Anatomiaa niin vääntelin parit ihanat yksilöt valmiiksi.

Rakastuin kaikista eniten tuohon rannekoruun jossa käytin suloisia hieman violettisia jaspiksia. Olikohan nämä nyt jotain imperial jaspiksia vai mitä lieneekään, kauniita kylläkin. Olivat vielä kivan ovaalin muotoisia :) Tähän postaukseen tulee nyt mukaan ainoastaan nämä kaksi rannekorua jotka tein, korvikset tulee sitte vaikkapa iltasella. Jos kaikki kuvat olisin tähän latonut niin postaus olisi kooltaan kilometri tai vähän enemmän ;)






Lisäsin tuohon ylempään vielä tuollaisen kauniin joko akaatti tai jade rondellin keventämään hieman muuten niin tummaa ilmettä. Koru on aika veikeä ;)

Tässä alempana on sitten kaksi kuvaa siitä toisesta rannekorusta, ja tässä käytin tuollaisia kauniita aivan ihania isoja 10mm akaatteja sekä välissä toisenvärisiä akaatteja. Hitsiku mää en muista näitten kivien sellaisia "oikeita" nimiä.. Tiiän kyllä että akaatteja ovat, mutta olisi kiva oppia niiden ne toisetki nimet tai alalajinimet mitä nyt lie ovatkaan. Kaunis on tämäkin ! Nuo vaaleat akaatit ovat vähän niinkuin sellaisia liskon nahan näköisiä kun katsoo valoa vasten. Noiden toisten akaattien kaveriksi laitoin arvokkuutta henkimään tuollaiset kivat helmihatut joita tilasin viimeksi HelmiQ:sta.



<3

1 kommentti:

  1. Oi! Kyllä Sun nyt kelpaa näillä aineilla koruilla :) Hyvän saaliin sait ;)

    VastaaPoista

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !