Sivut

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Varhaiseläkkeelle menossa

Otsikko nyt ei ihan välttämättä kerro kaikkea, muttamutta, periaatteessa tuohon suuntaan ollaan vissiin menossa. Nimittäin, musta on tullut ainakin hetkellisesti tuulipukukansalainen ja pikkuhiljaa varhaiseläkkeelle siirtyjä. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan, ostin nimittäin hetken mielijohteesta itselleni kävelysauvat Prismasta ko oli niin halvat(15,95e) ja päätin aloittaa sauvastelukauden ;)


Yleensä sauvoilla kävelijät/urheilijat mielletään eläkeläisiksi ja tuulipuvuissa pomppijoiksi, mutta uskon ainakin vielä etten ihan kuulu tähän kastiin. Ikäähän mulla ei vielä ole kuin vajaat 25 vuotta ja hiihtelen silti ilman suksia sauvojen kera tuolla pitkin ja poikin mantuja. Tykästyin tähän sauvakävelyyn todella paljon ja lihaksetkin tuntuvat kiittelevän ihan hyvin, sattuu siis ja paljon ;) Asumme onneksi täällä melkoisen maalla, jotenka helposti pääsee kävelemään sauvojen kera ilman että näkee ympärillään huvittuneita katseita ja omia tarpeettomia mielipiteitään laukovia persoonia.


Sauvoilla kävely tuntui ensiksi ihan naurettavalta eikä se nyt oikein tuntunutkaan missään kävellessä. Aamulla sängystä noustessa tunsi kyllä että jotain erikoista on tehty edellispäivänä ja lihaksiin sattui. Pelkkä kävelykin on hyvää liikuntaa, mutta jokainen voi ottaa seuraavalle lenkillä mukaansa sauvat ja testata että se tosiaan toimii. Sauvojen kera saapastellessa lihakset saavat hellää mutta tehokasta jumppaa ilman että itse sitä edes huomaat. Suosittelen siis jokaista kokeilemaan tätä sauvajumppaa ehdottomasti. Laji ei välttämättä sovi henkilöille joilla on kädessä esimerkiksi ns. tenniskyynärpää tai muuten vain ongelmia esimerkiksi olkapäiden liikeratojen kanssa. Pienenä esimerkkinä voisinkin luetella mitkä kaikki paikat on nyt hellänä vajaa tunnin reissun jälkeen: niskalihakset, olkapäät, käsivarret, selkälihakset, ranteet ja kaikki muut lihakset tuosta ylävartalosta. Myös jalat tuntuvat erilaisilta tällaisen erilaisen liikuntamuodon jälkeen. Ihmisenhän pitäisikin harrastaa liikuntaa monipuolisesti, jotenka ei muutakuin kokeilemaan ;)


Tulipas tällä kertaa tällainen sporttisempi postaus ! Toivottavasti heräsi jollain muullakin halut kohti lenkkipolkuja ;) Myöhemmin tulee hieman avainnauhapostausta taas, sain väänneltyä kaikki tilaukset eilen valmiiksi, hyvä minä !

<3

7 kommenttia:

  1. Olen kokeillut, mutta hieman liian kesyä mulle ;) Mä kaipaan varmaankin sellaista adrenaliini-piikkiä ennen kun lähden toisen kerran kokeilemaan. Tuota harrastin hieman mm raskaana-ollessa, se oli ihan mukava liikuntamuoto silloin.

    VastaaPoista
  2. Itse taas olen enemmän tällaista rauhallisempaa liikuntamuotoa kannattava, tykkään kävellä, juosta ja nyt sitten tätä sauvojen kans kävelyä harrastaa. Mulla tulee pää kipeäksi sellaisesta heilumisesta ja hyppelystä ni mulle ei sovi edes aerobic :/ Meitsi luottaa tähän saapasteluhommaan ;)

    VastaaPoista
  3. Se ja sama lajin kanssa, kunhan saa liikuntaa :) Tarttuisipa teidän energianne minuunkin...ettei se eläke vaan häämöttäisi näköpiirissä!

    VastaaPoista
  4. Näihän se on, kunhan harrastaa edes jotain liikuntaa ettei paikat jämähä ihan kokonaan. Minäki nautin niin paljon kunhan saan ulkona olla ja lenkkeillä koirulin kans, se on parasta rentoutumista ;)

    Pöh, mikään eläke vielä ! Käyt selättämässä lenkkipolun ja hymyilet sitten tyytyväisenä ;) Siitä vaan !

    VastaaPoista
  5. Ja kaikki alkaa pienin askelen. Yhtenä päivänä vaan päättää nousta ylös ja sitten pitää vaan jaksaa nousta ylös ja pitää se tunne korkealla. Pahin mahdollinen tilanne on se, että tietää että nyt on mahdollisuus mennä, mutta se sohva on särkeämpi. Silloin melkein tietää, että peli on menetetty (ainakin omalla kohdallani...)

    VastaaPoista
  6. Välillä pitää taistella kyllä sohvan kanssa, se meinaa välillä ottaa niskaotteen mutta oon potkassu sitä kohti nivusia ni johan se höllää otettaan ;)

    VastaaPoista
  7. Sohva on nielaissut mut ;)

    VastaaPoista

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !