Sivut

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sunday

Kuulumisia hieman, koska tänään on ollut erityisen hiljainen päivä, niin blogin puolella kuin kotonakin. Blogijutut on jäänyt hieman tänään koska tahdoin suoda itselleni jonkinlaisen vapaapäivän ihan kaikesta ja keskittyä vain omiin muihin juttuihin. Hiljaisuutta sinänsä on ollut, mutta touhuttavaa ja oleskelua kyllä.

Tänään oli pyykkipäivää sun muuta tiedossa jo heti herättyämme ja pyykkikone/tiskikone saikin hyrskähdellä ihan mukavasti koko päivän. Sunnuntait on aina meille näitä oleskelu- ja siivouspäiviä, koska silloin on oikeastaan ainut päivä viikosta kun kummallakaan ei sen kummemmin ole mitään menoja. Sunnuntait pyhitetään siis kahdestaan ololle ja muille puuhille kuten esimerkiksi siivous, pyykit, ruoanlaitto ja kylästely.

Päätin jo aamulla että vietän tämän päivän ihan vaan nenä kirjassa ja niin myös tein, suunnitelma toteutui täydellisesti ! Ostin muutama päivä sitten pari uutta kirjaa ja olin niin innoissani niiden lukemisesta että olenkin viettänyt suurimman osan ajastani nyt parina päivänä ihan vaan näiden kirjojen parissa. Sain myös luettua jo toiseen kertaan nälkäpeliä -kirjasarjan ensimmäisen osan, kohta voisin aloittaa toisen osan. Suosittelen kyllä näitäkin kirjoja jokaiselle, ovat todella viihdyttäviä ja mukaansa tempaavia, välillä kuvittelen jopa itse osallistuvani kyseiseen peliin ;)

Kirjojen nautiskelun lisäksi olen suorittanut suunnatonta ajattelutyötä korujen suhteen, järjestellyt helmiä uuteen uskoon ja miettinyt mistä suunnasta alkaisin taas tilausjonoa purkamaan. Helmet odottavat innoissaan hypähdellen vuoroaan päästä koruihin koristeeksi mutten jotenkin ole saanut tungettua niitä vielä sinne. Tykkään siitä että koruilu on harrastus, vaikka salaa toivoisinkin että siitä tulisi minulle joskus ammatti tulevaisuudessa, tai edes lisätienestibisnes. Tällä hetkellä en siis tahdo rasittaa omaa mielikuvitustani liikaa ja tehdä koruja massatuotannolla tehtaan tavoin vaan jättää myös sille mielikuvitukselle omaakin aikaa ja aikaa suunnitella jotkut tietyt korut tunteella. Tunteet ovat ainakin minulla vahvasti osana tätä koruilua ja rakastan tehdä näitä, omalla tyylilläni ja tahdillani. Jotenka tänään olen siis aloittamassa muutamaakin korumallia ja toivottavasti saan niitä sitten valmiiksikin ja kuvailtua myös teidän nähtävillenne.

Nyt voisin keskittyä Big Brotherin alkamiseen samalla kun asettelen korutarvikkeeni sohvannurkkaan valmiiksi. Telkkaria katsoessa korut valmistuvat kuin itsestään ;) Huomasittehan että Helmihatussa on taas tarjouksia, paljon uusia tuotteita -50% alennuksella ja ainakin itse sain kampanjakoodin sähköpostiini jolla saan vielä kokonaissummasta -30%, joten tuotteethan ovat periaatteessa ilmaisia :) Myös Helmikaupan nettisivuilla oli lukot ja metallihelmet tarjouksessa jopa -20%, käykäähän kurkkimassa !

Onnistuin olemaan taas tarkkasilmäinen tuon Korustamo -blogin kanssa ja sain jälleen bongattua ilmiömäisen luvun 8888 Eilan blogista ja voin valita palkinnoksi jälleen yhden hänen kaunokaisistaan, olen jälleen niin onnellinen ! Norsukoru onkin ollut jo ahkerassa käytössä, hihhih ;)

Oikein mukavaa loppuiltaa kaikille :)

lauantai 29. syyskuuta 2012

Ruokahetki on päivän paras hetki

Tänään päätettiin rikkoa perinteitä ja tehtiinki lauantain kunniaksi itse ruokaa ihan kotosalla vain, ei mentykään minnekään syömään. Ostettiin ruokaostosreissulta tortillavehkeet ihan pitemmän kaavan mukaan ja tyytyväisinä mussutettiin herkkuja kotosalla.

Tortillat on sellaista mukavaa pikaruokaa ihan kotosalla tehden, me ainakin tykätään ja vaihtelemalla makuja ja aineksia niiden sisällä niistä saa yllättävän hyviä. Meillä käytetään yleensä kanaa, tomaattia, kurkkuja, paprikaa, sipulia, juustoraastetta, dippikastiketta ja chilikastiketta, aijai ku kuulostaaki hyvältä :)

Kauppareissulta löyty myös mulle uus nomination -palanen, ostin itse muumipapan tanssahtelemaan käteeni ja laitoin ametistipalasen tilaukseen. Mä oon tosi nirso noiden palojen suhteen, mutta toisaalta niiden valikoima on niin laaja että sieltä löytyy kyllä ihan mitä tahansa... Enkä mä tajua miks joku haluais koruunsa tontun, pitsanpalasen, oravan, hiustenkuivaimen tai vaikkapa ruuvin ? Niinku mitä ihmettä, vaikkakin periaatteena varmaan on että jokaiselle jotain mutta hei jotain rajaa...

Alla kuvia pikkasen tuosta meidän lättyhetkestä :) Kaupasta lähti mukaan myös uusi chilikastike joka on nimeltään savunaga ja on kuulkaas tulinen. Poppamieheltä tämäkin, poppis on paras !






Kiva että on tullut taas uusia lukijoita keskuuteemme, kiitos paljon ja lämpimästi tervetuloa kaikille !

<3

perjantai 28. syyskuuta 2012

Ostoksia

Tänään käväsin mutkan vmp:ssä ilmoittautumassa työnhakijaksi myös sinne ja kävin samalla pienimuotoisessa haastattelussa jossa käytiin läpi mun työhistoriaa ja muuta kaikkea kivaa. Yritän nyt tehdä kaikkeni että niitä töitä jostain löytyisi ja tavoitteeni toki olisi jokin pitempiaikainen työpesti ettei tarvisi käydä vain pieniä keikkoja jossain, vakkariduuni olis siis hakusessa ! Vmp:stä lähdettyäni kävin samalla piipahtamassa työkkärissä viemässä lappusia ja kyselemässä tyhmiä, niinhän se menee.

Näiden jälkeen mulla oli aikaa hoidella kivempia juttuja ja lähdin katsastamaan mitä kirppis voisi mulle tänään tarjota. En olekaan pitkään aikaan käynyt siellä, ihan vaan sen vuoksi ettei mulla oo ollu aikaa missään vaiheessa, karmeeta ! Nyt kuitenkin oli hyvä reissu kirppikselle ja löysinkin vaikka mitä kivaa.

Mukaan lähti toppatakki joka oli ihan tajuttoman halpa, ilmanen melkein, ja merkki oli Luhta ! Olin ihan ällikällä lyöty kun jouduin tästä ihanuudesta pulittamaan ainoastaan 10e, takki oli siis täysin käyttämätön, ei mitään vikaa ja täydellisen kaunis valkoinen ilmestys. Otin myös koriini mukaan kauniin ponchon, kaitaliinan, Carrien nuoruusvuodet -kirjan, parit tuunauskorut ja paljon ilahtunutta mieltä ! Kuvia alla löydöksistäni :)






Mitäs on suunnitelmissa viikonlopulle ? Täällä meillä taidetaan ottaa ihan vaan rennosti. Lauantaina lähtee auto lääkärille ja sunnuntaina toivottavasti takasin. Autoparka kärsii jonkinlaisista nivelongelmista ja osia pitäisi vaihtaa, en tajunnu kylläkään yhtään mitään tästä aiheesta kun sitä mulle koitettiin selittää... Mukavaa perjantaita ja illanviettoja kaikille <3

torstai 27. syyskuuta 2012

Voihan totoro !

Mukavaa torstaita kaikille ja toivottavasti on torstai ollut toivoa täynnä ja odottelette jo kiltisti ja innoissanne viikonlopun alkamista ! Vielä huominen pitäisi jaksaa puurtaa töissä ja sitten saa heittää vapaalle. Tänään töiden jälkeen käväsin mamman kans Prismassa shoppailemassa hieman ruokajuttuja ja piipahdettiinhan me myös kohtalokkaasti siinä Emotionin putiikissakin. Prismasta mukaan tarttui yksi hajuvesi joka oli jotain mitälie halpismerkkiä mutta tuoksu oli jotain aivan ihanaa. Emotionista otin sitten noita mun lempparikuivashampooputeleita kaks kappaletta ja olin ihan happy ! Ne oli alennuksessa, vaan 3,9e pullo, hyvä !

Hoksasin myös yhden kivan hajuveden jonka voisin tahtoa, pitänee koittaa vinkata puoliväkisin T:lle... Tämä haluamani hajuvesi oli Escadan merkkiä ja kuva on tässä alhaalla.  Tosi sellanen erikoinen, mulla ei oo kertaakaan vielä osunut tämän hajuista vastaan, sopivan kevyt mutta tuoksuva silti. Oon muutenki aina tykänny Escada hajusteista, ovat just mulle hyviä, eivät liian raskaita. Tässä myös linkki tuohon kohteeseen jonka löysin Sokoksen verkkokaupan sivuilta. Hintaakin oli vaan 39,90e. 

Escada Absolutely Me EdP 30 ml ja Lipgloss -tuoksupakkaus

Tämä hajusteihailun jälkeen onkin vuorossa vähän sellasia päivän kuvia tähän alle, mulla on ihan vaan koti-ilta nyt kun ulkona on tosi inhottava ilma eikä kiinnosta pätkän vertaa lähtee minnekään muualle ku peittojen alle sänkyyn :) Vetasinki heti kotiin päästyäni collarit jalkaan ja uuden hupparin päälle ja sitte vaan telkkaria ja korujen mietintää ;) Korujuttuja tulee toivottavasti taas viikonlopun aikana, paljon olisi tilaustöitä jonossa !








Siinäpä hiemna päiväntouhut -kuvia, eli lehtiä, hömppää, herkkuja ja omaa oleskelua kaikessa rauhassa, ihanaa :) Viettäkäähän tekin kiva ilta torstain parissa, olette ihania murupullaset <3

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

3 + 1 = ?

Oottehan huomanneet että Sokoksella on nyt nuo alennuspäivät eli shoppailu-unelmat kestää 3 + 1 päivää, vau ! Voi siis viettää paratiisissa kokonaista neljä päivää ja kaiken voi ostaa joko tavaratalosta tai verkkokaupasta. Mikäli tahdot tilata verkkokaupasta niin saat silloin myös postikulut maksutta kun tilaat paketin lähimpään postin toimituspaikkaan.

Sokoksen verkkokauppaan on nyt myös tullut uutena kohtana tuo kodin -osasto josta voi klikkailla ostoskoriin kaikkea kivaa marimerkon tyynyliinoista paistinpannuihin. Myös muilta osastoilta löytyy kaikkea mahdollista, hiusaineista lähtien kaikkea. Kokosin tähän alle ne tuotteet mitkä itseäni kiinnostivat ja joita olisin voinut olla valmis tilaamaan.

Ilmeisesti on niin kuitenkin että joka päivä tulee erilaisia tarjouksia ja pitäisi aina olla kärppänä kyttäämässä mitä sieltä putkahtelee mutta otin nyt nämä kuvat tähän alle tämän hetkisistä tarjouksista.


Alennuksessa olis taas tuo mun suuresti hehkuttama ja melkeimpä joka päivä käytössä oleva kuivashampoo/muotoilusuihke ! Oijoi, taidanpa kävästä kahtomassa olisko tuo tarjouksessa myös tuossa Emotionissa niin ei tarvisi sen vuoksi "väkisin" alkaa tilaamaan myös näitä muita ihania juttuja :)

Nyt jokainen kipinkapin köpötteleen sinne Sokoksen alepäiville ja bongaileen löytöjä ! Mukavaa iltaa kaikille, palataan huomenna astialle taas :)

<3

tiistai 25. syyskuuta 2012

Fall is here

Jep, nyt sen tuntee, syksy todellakin on täällä. Aamulla on maa kuurassa, lehdet kellastuvat ja tippuvat pikkuhiljaa pois kohti uusia seikkailuja, paksumpaa vaatetta tulee etsittyä päälle ja kaivetaan tumput vihdoin esiin talvivaatteiden kätköistä. Syksy siis on täällä, tänä aamuna se vasta jotenkin täydellisesti valkeni mulle kun huomasin miten mamma oli saanut skrapata auton ikkunat liikkeelle lähdettäessä.

Maa oli ihan kuurassa aamulla ja syksyn kirpeyden pystyi jo haistamaan. Vaikka olenkin ihan täysin kesäihminen, en tykkää kylmästä enkä todellakaan tykkää talvesta niin silti en voi olla ihailematta luontoa nyt kun se vaihtaa väriä kohti talvea. Syksyisin metsä ja puut näyttävät siltä kuin olisivat lähdössä iltajuhliin kauneimmat puvut päällänsä, ruska on kaunista, värit ovat kauniita ja tunnelma metsässä kävellessä on sanoinkuvaamaton. En vaihtaisi tätä "asumismuotoa" sitten mihinkään, en ikinä enää tahdo kaupunkiin asumaan jossa ei voi suoraan kotiportailta talsia pururadalle tai metsäpoluille.



Tänään töiden jälkeen hakkiin neitokaisen kotoa ja lähdettiin pitkästä aikaa lenkille, pitkälle sellaiselle. Tämä syksyn ensimmäinen ja melkoisen sitkas flunssa on johtanut siihen etten ole käynyt varmaan kuukauteen kunnolla lenkillä, nyt sen sitten vihdoin toteutin ja voi että kun tuli hyvä olo ! Kyllä sitä kaipaa tuota lenkkeilyä ihan eritavalla kun on kipeänä ollut pitemmän aikaa eikä ole voinut olla ulkona juuri ollenkaan. Päivittäiset pikku kävelyt koiran kanssa olen voinut suorittaa mutten ole voinut nauttia pitkistä kävelylenkeistä ennenkuin vasta nyt. Käveltiin pururadan poikki ja hieman pitemmän kaavan mukaan ja nautiskeltiin ihan vaan luonnosta, auringonpaisteesta ja väreistä :) Yritin kyllä ottaa kuvia puhelimella mutta eihän niitä ruskan värejä saa napattua talteen, se pitäisi omin silmin nähdä.




Tästä postauksesta tuli jälleen tällainen hieman kuulumis -painotteinen mutta eikait se haittaa mitään. Huomasittekos muuten että laitoin tuonne blogin yläpalkkiin "Myytävänä" -kohdan, siellä on niitä koruja nyt myynnissä. Toivottavasti jotakuta kiinnostaa ! Käykääpä edes katsomassa miltä näyttää, lisäilen sinne toki sitten aina kuvia kun tulee ylimääräisiä koruja tehtyä. Tällä hetkellä saan painiskella noiden tilaustöiden parissa kuitenkin :) Mukavaa loppuiltaa kaikille !

<3

maanantai 24. syyskuuta 2012

Fine day

Tänään se taas alkoi, arki nimittäin. Välillä sana arki voi kuulostaa mukavalta ja välillä se voi kuulostaa kuin suuronnettomuudelta tai joltain muulta yhtä pahalta. Välillä se tuntuu minustakin siltä vaikka uskonkin että olen arjen rakastaja enkä vihaaja. Tänään oli siis taas yhden viikon ensimmäinen päivä ja työpäivä, ja voi karmea kuin se lähtikin takkuisesti käyntiin. Kokeeko joku muukin maanantait päiviksi jolloin kaikki jumittaa, jopa aika ?


1139224-10-1348500941523_large
weheartit.com

Mikseivät maanantait voisi olla niitä päiviä jolloin aika kuluisi kuin siivillä, olisi jatkuvasti odottava innostunut tunnelma ja kepeä mieli ? Miksi se tuntuu aina siltä kuin kulkisi jossain purukumilandiassa josta et pääse millään kaivautumaan ylös, vaikka sitten kuitenkin illalla iltaohjelmia tv:stä katsoessasi huomaat ettei se nyt niin paha ollutkaan ? Kuinka ihminen ei ikinä ole mihinkään tyytyväinen saati sitten reipas ja valittamaton maanantaiden ihastelija !

76251_527721767242648_1132970293_n_large
weheartit.com

Itsekin kuulun kyllä valitettavasti useimmiten tähän kastiin jossa tykätään valittaa ja valittaa ja ruikuttaa joka asiasta, paitsi että uskallan kyllä myöntää etten aina oikeasti tarkoita sitä. Ihmisellä on kummallinen tapa valittaa kaikesta vaikkei välttämättä aina olisikaan oikeasti sitä mieltä, jotenkin me suomalaiset varsinkin olemme niin harmaita ihmisiä ettei meiltä mikään tulee reippaasti ja iloisesti. Mutta hei se on elämää ja eletään me elämäämme niinkuin parhaaksi näemme, joskus arki tulee vastaan ja joskus me siitä valitamme, that's it !

Osataan me kait joskus nauttiakin olostamme, ainakin minä itse. Eilen nautin täysin siemauksin onnistumisen tunteesta kun sain todella paljon koruja tehtyä, mutta just nyt nuijin itseäni pehmeällä vasaralla ottaan kun tajusin etten ottanut niistä kuvia, tollo minä ! Sain eilen tehtyä asiakkaalle valmiiksi vaikka ja mitä, oli hieman suurempi tilaus. Asiakas tahtoi paljon koruja joissa on käytetty laavakivihelmiä kuten esimerkiksi avainnauha. Avainnauhasta tuli todella kaunis, yksinkertainen ja siro vaikka laavakivihelmet ovatkin todella hallitsevia ja massiivisia. Käytin avainnauhassa vaijeria, laavakivihelmiä, kirkkaita sydänlamppuhelmiä, kirkkaita hopeasisuksellisia siemenhelmiä sekä hopeanvärisiä välihelmiä. Ja tänään ne sitten kaikki menivätkin asiakkaalle enkä ehtinyt kuvia ottamaan, illalla nyt on aivan turha koittaa mustista koruista ottaakaan mitään kuvia...

Tumblr_m2y67awnrh1qi23vmo1_500_large_c3_b8_large
weheartit.com

Korujen lisäksi tälle aikavälille eilen illalla ja tänään illalla ei olekaan oikeastaan muuta erikoisempaa mahtunut. Olin päivän töissä tuolla työharjoittelussa ja kotiin päästyäni olin melkoisen poikki syötyäni ja menin pötkölleen kirjan kera. Kirja jäi lukematta ja huomasin herääväni kohta hieman pirteämpänä päikkäreiltä :) Itsekseni olenkin saanut olla, T on iltavuorossa koko viikon. Noh, saampahan katsella omat hömppäohjelmani ihan rauhassa ;)

Nyt olis siellä yläpalkissa kokeiluna tuollainen otsikko kuin "Myytävänä", eli sinne kokosin noita koruja jotka eivät vielä ole minnekään suuntaan menossa ja täyttävät turhaan mun kaappeja ja purnukoita. Käykääpä katsomassa ja kommentoikaahan mitä vois tehdä toisin. Kokeiluna nyt ensteks vaan !

Mukavaa loppuiltaa teille muillekin !

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sormus uudella tyylillä

Tässä taannoin muutama ilta sitten oli erittäin tuottoisa ilta koruilujen suhteen ja sain paljon tehtyä kaikenlaista, lähinnä kyllä laavakivijuttuja koska ne ovat olleet nyt niin suosiossa että silloin pitää takoa kun rauta on kuuma ;)

Tässä onkin nyt muutamana päivänä ollut useita koruja joissa olen käyttänyt laavakivihelmiä eri kokoisina, kuten 8mm, 10mm ja 12mm. Ja niissä rannekoruissa oli vieläpä kauniin ovaalinmuotoisina näitä laavakivihelmiä, ja musta ne oli tosi ihania ja hieman erikoisempi, sopivat rannekoruun kuin nyrkki silimään ;) Pitäisikin koittaa muistaa tilata niitä lisää jahka vaan hoksaan että mistä. Ostin nuo aikaisemmat silloin muutama viikonloppu sitten sieltä Oulun reissulta Hopeavintiltä. Heillä ei nuo nettisivut ole mitkään maailman parhaimmat jotenka pitäisi ehkä laittaa sinne sähköpostia josko voisivat lähettää vain postin kautta... Häätynee miettiä.

Mutta tosiaan tässä tulee nyt muutamia sormuksia taas joita väkertelin, pari tuollaista ihan normaalia ja normaalilla tyylillä tehtyjä ja yksi sitten tällainen valmiiseen sormuspohjaan/runkoon tehty. Harmitti hieman kun hoksasin ettei se sormusrunko ollutkaan säädettävä, mutta kylläpä se menee suurimmalle osalle, taitaa olla koko jotain 17mm.







Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille, täällä meillä alkaa orjaurakka ihan kohta, sepeliä/soraa pitäisi lähteä raahaamaan paikasta A paikkaan B ja minä pieni ihminen olen siinä asiassa hieman huono ja hyödytön... Lähden siis mukaan työnjohtajaksi lapion varteen seisomaan :)

<3

lauantai 22. syyskuuta 2012

HelmiQ:sta tavaraa ja korvikset

HelmiQ:sta tuli tavaraa tuossa loppuviikosta, jotenka tässä tulee kuvat niistä. Otin tällä kertaa lähinnä vaan noita korutarvikkeita, korumetallia ja kaikenmaailman helmihattuja yms koska helmiä mulla alkaa jo pikkuhiljaa olemaan niin paljon etten sais tarvita enempää :D





Tänään käytiin taas jo perinteeksi muodostuneella tavalla syömässä T:n kans kiinalaisessa ja samalla myös viikonloppuostoksilla kaupassa. Karkkipäivä näyttäis olevan tänään joten ähkyä odotellessa taidan kallistua muumilimukan kera sohvan nurkkaan :) Oltiin myös jättireippaita tänään ja siivottiin koko huusholli lattiasta kattoon, kyllä nyt kelpaa nostaa jalat taivasta kohden. Kuinkas te aiotte vietellä viikonloppunne ? Mulla jatkuu huomenna taas koruilut hieman jotta saan asiakkaalle koko setin valmiiksi maanantaiksi. Loppuun vielä kuvat kauniista korviksista jotka tein yksinkertaisella tyylillä ja samaan settiin näiden muiden laavakivi-ihanuuksien joukkoon !





Mukavaa lauantai-iltaa kaikille murupullasille <3

perjantai 21. syyskuuta 2012

Rannekoruja laavakivistä

Iltapostauksena tulee kuvia uusimmista rannekoruista joita olen tässä parin päivän aikana väännellyt. Tein ensin itselleni ja sitten tein toisenkin, pieni kutina tuntuu hanurissa että näistä tullaan tykkäämään ja paljon ;) Itte tykkäsin tosi paljon, tosi kaunis, neutraali ja sopii kaikkien vaatteiden kanssa, sekä tietty myös korujen kera.

Käytin koruissa lankana tuota erittäin mahtavaksi koettua Artistic wirea koossa 0.8mm, hopeoituja välihelmiä, ovaalin muotoisia laavakiviä sekä korun keskelle survaisin toiseen suuren 12mm akaattipallukan ja toiseen pienen 8mm jaspiksen. Ei saanut olla liiankaan musta jotenka hieman väriä piti laittaa. Kuvat alla, mitäpä tykkäätte ?

Sitte skrollatkaahan alas kommenttipoksiin ja kertokaa mulle mistä mää saan HYVÄN sormusmittapuikon tilattua/ostettua ? Tuo Villihelmestä tilattu puikko on täysin susi, ei kannata ostaa siis, korkeintaan polttopuiks...







Mistä mulle puikko ?! Puikossa ei siis tartte välttis olla mittoja, sen pitäisi olla ennemmin vaikka alumiinia/rautaa ihan mitä materiaalia vaan kunhan siinä ei ole minkäänvaltakunnanlaisia uria ! Jos on ura pakko olla sen pitää olla vaan toisella puolella ja pitkittäissuunnassa että sormuksen saa pois kätevästi. Huoh ja voih ja pitkä huokaus sentään.

MUOKS: Onko jollaki muulla ongelmia kommentoinnin kanssa Korustelua blogin suhteen ? Mä en vaan pysty sinne kommentoimaan enkä tekemään yhtään mitään, haluttais niin kovin koska Jaana on taas tehnyt vaikka ja mitä kivoja ja kauniita juttuja :) Höh, sanon minä !!

<3

Musiikkia korville

Tämän aamun postauksen tarkoituksena on aiheuttaa jokaiselle oikein hyvä mieli ja toivottelenkin hyvää alkanutta viikonloppu kaikille ! Viettäkäähän kiva viikonloppu ja ottakaa rauhallisesti, niin minä ainakin aion tehdä. Viikonloppuna pitää tehdä muutamia koruja valmiiksi ja aion ottaa ihan täysin täydellisen rennosti ilman pienintäkään stressin oiretta ! Syön, juon ja nautin olostani ihan vain viltin ja jumpinin kera :D

Musiikki kuuluu meidän perheessämme olennaisena osana arkea ja viikonloppuisin vielä enemmän, T harrastaa musiikkia ja musiikkilaitteita joten meillä kumahtelee bassot ihan kivasti välillä ja on hyvä laitteet. Musiikin kuuntelusta tulee nautinto kun saa kuunnella omia lemppareitaan kunnon vehkeillä ja hyvällä äänellä :) Tässä listasin alle muutamia omia lemppareitani joita kuuntelen ihan säännöllisesti Spotifyn listoilta.


Stooshe - Black Heart


Maroon 5 - One more night


Robyn - Dancing on my own


Billy Talent - Surprise Surprise


Aste - Pumppaa


Kelly Clarkson - Dark Side


Volbeat - I only wanna be with you


Sturm und Drang - Molly the Murderer

Siinäpä hieman mun omaa musiikkimakuani joka on kuten näätte melkoisen laaja, kaikki käy siis. Mulla menee raja kuitenkin siinä etten mitään örvellystä kuuntele enkä mitään klassista piupalipaupalia. Mitäs musiikkia te kanssakoruilijani kuuntelette ? Tai ylipäänsä mitä te muut lukijat kuuntelette koska onhan teitä muitakin kuin koruilijoita :) Kertokaapas hyviä fiilistelybiisejä joita voi kuunnella yksin kotona ollessaan ja miettiä syntyjä syviä. Mä rakastan niitä hetkiä kun olen yksin kotona ja saan jostain biisistä ne tietyt fiilikset ja voi sitä tunnetta ja mietinnän määrää ja kuinka hyvä olo siitä tuleekaan, ah <3

<3

torstai 20. syyskuuta 2012

Lahjapaketti

Eilalla oli pari viikkoa sitten kilpailu blogissansa Korustamo, jossa sai valitsemansa palkinnon itselleen mikäli onnistuu kyttäämään kävijämäärän tismalleen 7777 kohdalla ja kommentoimaan kommenttipoksissa siitä, ja minähän oli nopea kuin kärppä ja ovela kuin kettu ja yhtä hyvä muistinen kuin ronsu ja olin ensimmäisenä paikalla ! Hyvä minä, taputan edelleen itseäni nätisti päähän samalla kun ihailen palkintoani tai pitäisikö sanoa palkintojani, koska Eilahan lähetti mulle kauhian kasallisen kaunokaisia aarteita !





Tosiaan eilettäin tuli paketti perille, hieman ehkä nuhraantuneena ja puoliksi murhattuna koska Itella oli tyriny ja nakkonu sitä miten sattuu, luojan lykky että Eila oli pakannut korut hyvin ja tiukasti. Paketti tosiaan oli kaikkea muuta kuin kaunis päältäpäin, mutta sisälle kurkattuani henkäisin ihastuksesta jo pelkän korurasian suhteen ! Isosta kirjekuoresta paljastui kaunis korurasia jossa oli kukkasia ja kaunis rusetti. Aukaisin rasian oikein varovasti aivan kuin peläten mitä sieltä paljastuu ja lentääkö ne kaikki karkuun kuten perhoset alkukesästä, sieltä kuitenkin paljastui toinen toistaan kauniimpia koruja.


Kiljuin siis jo tässä vaiheessa melkoisesti suoraa huutoa ja vielä enemmän herätin kämpillä hämmennystä kun ihoni nousi kananläskeille silkasta ihastuksesta kun sain paketin vihdoin auki. Rasiasta paljastui kaksi kaulakorua, yksi rannekoru, korvikset ja vielä täysin täydellinen kirjanmerkki jota olinkin jo aiemmin blogissa kommentoinut minun tyylisekseni ! Yksi kaulakoruista oli myös sellainen jota olin salaa kuolannut ja himoinnut ja toinen kaulakoru kuului yhdessä rannekorun ja korviksien kanssa settiin. Korut olivat todella hyvin tehtyjä ja niin kauniita että vieläkin liikutun ajatuksesta että just minä sain nämä ja olen täydellisen onnellinen näistä !









Eila oli osannut valita just eikä melkeen juuri ne korut mitkä oli mulle hyvät ja just mun tyyliset, en osannut itse päättää joten jätin tämän tehtävän Eilalle ja hyvin meni ! Kiitän vielä kerran ja kumarran, ovat ihania ja pääsivät aitiopaikalle koruhyllylle <3

<3