Sivut

maanantai 14. tammikuuta 2013

Nauhailua

Eilen iltavuoron jälkeen kurvasin suoraan äidin luokse ja siellä olikin jo ruoka valmiina odottamassa raskasta työläistä, ihana oli mennä suoraan ruokapöytään ilman että alkaa itse kotosalla miettimään mitäs ruokaa tänään olisi... Sain eilen tehtyä myös kolme uutta avainnauhaa taas ja tähän postaukseen tulee niistä kaksi esittelyyn. Kolmas nauha meni jo menojaan enkä ehtinyt perään.

Niinhän sitä sanotaan ettei suutarin lapsilla ole kenkiä, niin se on ollut myös tässä minunkin tapauksessani koska en ole vielä kertaakaan ehtinyt tekemään IHAN ITSELLENI omaa avainnauhaa ja nyt minä sen tein ! Kaikki nauhat mitä olen kotoani jostain pussukoista löytänyt ovat aina menneet maailmalle ja itse olen jäänyt paitsi vaikka olisinkin joskus jotain itselleni suunnitellut. Tällä kertaa päätin tehdä ihan itselleni oman nauhan töihin jotta saisin olla myös samalla kävelevä mainostaulu ;)

Toinen nauha menee myöskin töihin, työkaverille joka toivoi että nauhassa olisi päävärinä ehdottomasti punainen.




Itselleni tahdoin tuollaisen ylläolevissa kuvissa näkyvän värityksen eli tummaa, tummaa ja tummaa. Väliin tahdoin sitten hieman piristystä ja lisäsin tummanpunaisia lasihelmiä jottein yleisvaikutelma olisi liian masentavan tummanpuhuva. Omaan käyttööni tästä tuli juuri oikeanlainen ja tykkään tosi paljon, nauha pääseekin tänään jo ensimmäistä kertaa ulos ja käyttöön !

Alla olevissa kuvissa taas on sitten se työkaverille menevä nauha, eli punainen on päävärinä mutta väliin laittelin pikkusen mustaa ja kirkasta ettei tässäkään yleisvaikutelma olisi liian punakas :)




Oikein kivaa arjen aloitusta jokaiselle, minä alan tekemään pikkuhiljaa lähtöä iltavuoroon töihin ja toivon todella että ne asiakkaat osaisivat tänään olla kiltisti ;) Seuraavat kolme päivää tulevat olemaan putiikissa melkoista härdelliä, onneksi itse olen keskiviikon vapaalla :)

<3

3 kommenttia:

  1. Kauniita molemmat:)

    VastaaPoista
  2. Nätti!
    Ja blogissani on sinulle jotain :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon :) Tykkäilin itekki nauhastani ja niin tykkäilivät muutkin ;) Jaana: Kiitän kovasti tunnustuksesta, kumarran ja niiaan myös :) Olisin tullut kirjoittelemaan kiitokset blogiisi mutten edelleenkään jostain kumman syystä pysty sinulle kommentoimaan :(

    VastaaPoista

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !