Sivut

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Yki Nummi - Kupla

Pieniä lisähankintoja, joskaan eivät ole niin pieniä että voisi pieniksi kutsua. Mulla on nyt selkeä visio siitä mitä haluan ja aion sen hankkia, ja olenkin jo suurimman osan näistä hankkinut. Yksi näistä oli jo pitkään himoitsemani Yki Nummen Kuplan valaisin, siinä on laatu ja yksinkertaisuus kohdillaan, kaunista ! Tähän uuteen projektiin olen halunnut valita ainoastaan sellaisia tavaroita ja juttuja mistä oikeasti pidän, en osta mitään vaan siksi että nyt on pakko ottaa joku, vaan harkitsen ja otan/ostan just sen minkä tahdon ;) Pelottava yhdistelmä kyllä juu naiselle mutta menkööt, kerranhan sitä vaan eletään !

Visiooni kuuluu ihan selkeästi yksinkertaisuus ja valkoinen väritys. Yksinkertainen sisustus on nyt hiipinyt pikku hiljaa mieleeni ja pikkuhiljaa on alkanut poistumaan tuo "tummasävytteinen" sisustustyyli joka oli pitemmän aikaa mulla/meillä IN. Nyt olemme molemmat viehtyneet valkoiseen sävyyn sekä muutenkin vaaleisiin sävyihin joita voi sitten hieman maustaa erilaisilla väripilkuilla.

Mutta niistä visioista ihan kuviin asti, jookosta ?! Eli käytiin ostamassa Askosta tuo ihana ja kauan himoittu ja kuolattu Yki Nummen valaisin nimeltä Kupla ja se on täydellinen ! Tosin se saa täydellisyyteensä vielä uuden ulottuvuuden kun pääsee kattoon saakka, vielä se könöttää tuossa pahvilaatikossa ja kuiskailee seireenien lailla mua aukaisemaan laatikon.. Olen pitänyt pääni ja jättänyt boksin rauhaan, muuten olisi hieman hankala kantaa sitä.

"Nummen tunnetuimpia valaisimia ovat akryylista valmistettu Modern Art -pöytävalaisin vuodelta 1955 sekä Lokki-kattovalaisin toiselta nimeltään Lentävä lautanen vuodelta 1960. Muita hänen suunnittelemiaan tunnettuja valaisimia ovat esimerkiksi riippuvalaisimet Kuplat ja Kartio. "



google.com "Kupla valaisin"
asko.fi/google.com "kupla valaisin"
Meillä on tuosta väripaletista tuo ruskean/hiekan sävytteinen. En halunnut ihan täysin kirkasta, se olisi ollut hieman liian pliisu, joten päädyttiin tuohon hieman enemmän värillisempään joskin sekin on todella yksinkertainen ja sopii hyvin sisustukseen. Valaisin tulee asettumaan sitten keittiöön keittiön pöydän yläpuolelle josta se antaa hyvin valoa ja tunnelmaa koko keittiöön sekä hieman jopa olohuoneen puolelle. Rakastan tätä valaisinta jo nyt <3

Eilen kotiutui uusi kirjekuori jälleen täynnä uutukaisia aarteita, ja nämä tosiaan ihan täältä kotosuomesta bongasin. Helmetti foorumi toimi tässäkin tapauksessa mun rahojeni mittaamattoman syvänä kaivona, siitä palkkioksi sain kasan uusia kivoja ja ihania aarteita ! Ne ihan hymyilivät minulle ja pyysivät silittelemään, hullultahan tuo jälleen kuulostaa mutta jokainen koruilija ja helmeilijä voi taatusti samaistua tuohon tunteeseen ! Helmet oikeasti puhuvat ja juttelevat, ja silloin kun ne ovat hiljaa niille on turha yrittää puhua...

Oikein mukavaa perjantaita ja viikon lopun alkua jokaiselle, minä painun töihin tekemään vielä yhden päivän ennenkuin saan nauttia neljästä ihanasta ja erittäin tervetulleesta vapaapäivästäni ! Toivottavasti myös ilmat ovat suosineet ja aurinkoa on tullut palvottu miten kukanenkin sitten tykkää sen tehdä :)

<3

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän yskän:)
    Mulla lentää tuo Lokki ruokapöydän päällä!
    Aito mieheni vaarin varastosta.

    Mukavaa jatkoa himojen hektisessä maailmassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, eikä, se Lokki on niiiiin ihana kans ! Voi vitsit, oon melkeen kade, noh, hehkuttelen vähän aikaa tuosta omasta kuplastani ;)

      Poista

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !