Sivut

tiistai 7. toukokuuta 2013

Uuden kodin sisustusta

Uusi koti on saanut täysin erilaisen ilmeen kuin mitä se oli meidän tänne muuttaessa. Suurin muutos on tapahtunut laminaatin värissä sekä vaihtaessamme sisäovet valkoisiksi. Aikaisemmin kotimme oli hieman pimeähkö ja pyökin värinen laminaatti teki asunnosta hieman liian "pienen" näköisen ja pimeän. Päätimme suuressa hulluudessamme vaihtaa laminaatit jokaiseen huoneeseen ja vaihtaminen on ehdottomasti kannattanut, koti on nyt kirkas ja raikas ja erittäin valoisa.

Pentikin poro
Suuret ikkunat tekevät paljon ja vielä enemmän kirkkautta ja valoisuutta saimme tänne vaihtamalla sisäovet valkoisiksi peilioviksi. Aikaisemmin nekin olivat pyökin väriset, tummat, raskaat ja laakaovet. Nyt ovissa on muotoa ja raikkautta ja kotimme näyttää harmoniselta kokonaisuudelta. Otin ison ison urakan itselleni heti asunnon hankkimisen alkuvaiheessa ja päätin vaihtaa melkein kaikki huonekalumme valkoisiksi tai vaaleiksi ja vaihtaminen on kannattanut. Ainoa mikä täällä on nyt ihan mustaa on tuo Askosta ostettu täydellinen tv-taso, se nyt olikin niin kallis ostos silloin ettei siitä raaskinut millään luopua. Toisaalta taas se sopii nyt tänne hyvin kun sohvakin on hieman tummempi ja muut pinnat ovat valkoiset.


Ostimme myös tänne uuteen kotiin ihanan uuden lampun Askosta. Lamppu on se aiemmin esittelemäni Yki Nummen suunnittelema Kuplat -valaisin ja se on oikeasti ihan täydellinen. Loistava valo ja kaunis, suosittelen kyllä jokaiselle joka vain arvostaa suomalaista designia :) Lamppu on asetettu keittiönopöydän yläpuolelle siten että se antaa valoa sopivasti ainoastaan keittiöön ja siten ettei se osu silmiin mistään muualta. Se on siis keittiön valaisin näin meillä ja juurikin sopivassa paikassa.

Keittiön pöytä ja tuolit ovat Sotkasta ja ovat hyvät ! Taitaa olla Hanna -sarjaa jos nyt oikein muistan.

Hieman olohuoneen sisustusta myös, valkoinen arkkupöytä on Sotkasta.
Seuraava suurempi urakka on vaihtaa sisäkatto nättiin paneeliin tai johonkin levyyn. Luutltavasti tulee yksinkertaista "nitojalla" laitettavaa kattolevyä. Tämä kattoprojekti tehdään vasta ensi vuonna ihan vaan sen vuoksi että näemme miten täällä kämpässä näkee talvella ja minne meidän kannattaisi asentaa lamppuja lisää. Eteinen on hieman pimeä edelleenkin ja sinne olisi suunnitelmissa asentaa kattospotit jotka valaisisivat sievästi ja siten etteivät herättäisi liikaa huomiota. Noh, mutta siihen on vielä aikaa, saan mietiskellä vielä ihan rauhassa ;)

Lattiassa meillä on äitini tekemiä pitsimattoja trikookuteesta ja rakastan näitä mattoja ! Aivan ihania, voittavat mennen tullen kaikenmaailman karvalankamatot jotka ovat ihan ökykalliita ja epäkäytännöllisiä pesun kannalta varsinkin. Meillä on tällä hetkellä tällaiset matot vessassa, eteisessä ja kohta myös keittiössä ainakin pari kappaletta. Muualla on tätä samaa tumman harmaata, mutta vessaan halusin vaalean harmaan ihan vaan sen vuoksi että siellä on jo tumma lattia, harmaat seinät sekä mustat kaapistot.

Pitsimatto trikookuteesta


<3

<3

Tytöt istuskelee aina mun seurassa työhuoneessa ja tekee taikojaan :)
Sellainen sisustusbuumi täällä meneillään, ja tässäkin pätee se että pikkuhiljaa hyvä tulee. Häseltämällä ja tekemällä suitsait tulee vaan sanomista. Paljon on tehty ja paljon on vielä tekemättä, lähinnä onneksi vain pientä pintaremonttia.. Eniten ottaa aivoon tällä hetkellä että meidän astianpesukone ei toimi, se ei jostain syystä ota vettä sisään ja korjaajakin käväs tänään aamulla. Joutuu tilaamaan Italiasta (?!) asti uuden anturin joka päästää veden normaalisti koneeseen sisälle. Tuntuu tympeältä tiskata astiat kun samalla kone toljottaa nurkasta tekemättä mitään... Hohhoijjaa, mutta tällaista tämä on, liian hyvälle oppinut vissiin ku tällainenkin pienen pieni asia ottaa aivoon ja paljon !

<3

4 kommenttia:

  1. No mutta onhan ihmisellä muutakin tekemistä kuin tiskaamista(lue koruilua),niin jotta kyllä astianpesukone on toimittava!
    Ihanan valoisan oloista teillä siellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitähän se minäki ! Mun nakithan menee pilalle kaikesta tosta tiskaamisesta ja niitä tulisi käyttää ennemmin koruiluun ja piikkien vääntelyyn ;) Ehdottomasti.

      Kiitos, tykätään itteki tosi paljon :)

      Poista
  2. Kaunis koti! Tuo sisustaminen ja remontointi on minullekin kovin ajankohtaista, vielä on jotain juttuja tekemättä muuton jälkeen;). Ja astianpesukone on tärkeä! Olin itse melkein vuoden ilman kun väliaikaisessa asunnossa ei ollut, joten sitä osaa kyllä nyt arvostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustamine on kivaa mutta remontointi ei niinkään, liikaa stressiä! Astianpesukone todellakin on tärkeä, nakit menee rikki tosta pesemisestä ja niitä tarvitaan enemmän koruiluun :)

      Poista

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !