Sivut

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kesäloma

Pienen pieni breikki ollut myös täällä blogin puolella, tosin kyllä ihan tahattomasti mutta tuli tarpeeseen. Viimeisin postaus taitanee olla melkein parin viikon takainen ja nyt onkin aika hieman päivitellä kuulumisia. Pari viikkoa on hujahtanut todella nopeasti, sekä töitä tehden että nyt myös pienen kesäloman merkeissä.

Viime viikko meni erittäin nopeasti, töissä oli kiirettä ja asiakkaita riitti ihan riittämiin ja aika tuntui hupenevan käsiin ilman että ehdin juuri muuta tekemään kuin olemaan töissä ja pyörähtämään kotosalla. Juhannusviikolla oli siis niin kiirettä etten yksinkertaisesti vain joutanut blogia päivittelemään joten siitä minulle pienoista miinusta plakkariin. Seuraavaksi alkoikin juhannuksen odottelu sekä kesälomasta nauttiminen ja näin ollen blogille on tullut ihan liikaa luppoaikaa :) Nyt on onneksi juhannus takana päin taas ja luojan kiitos juhannus on vain kerran vuodessa ;) Meillä meni juhannus onneksi todella kivasti, mitään ikävää ei sattunut ja naurua piisasi, hauskaa siis oli. Olimme ihan kaveriporukalla tässä meillä pihalla ja terassilla ja kuuntelimme musiikkia, toistemme juttuja ja grillailimme. Ihanaa yhdessäoloa aamuyöhön saakka.

Nyt olen sitten hyvin ansaitulla kesälomalla ja nautin suuresti olostani. Käytiin tänään aamupäivästä Oulussa pyörähtämässä, T osti jälleen uudet kaijuttimet olohuoneeseen ja minä löysin paritkin aurinkolasit ja pientä kivaa. Sain pidettyä itseni aisoissa enkä poikennut tällä kertaa Hopeavinttiin ostoksille. Kävin siellä kuun alusta ja tällä kertaa pystyin puhumaan itseni ympäri. En oikeastaan tarvitse juuri nyt kiperästi mitään joten seuraavaan kertaan siis ;) Ja jos kauhea pula iskee niin onhan nuo nettikaupat kyllä niin pelottavan helppoja ja nopeita... Oulun reissun lisäksi olemme puuhastelleet kaikkea kivaa mitä ei juuri arkena ehdikään, ollaan käyty lenkkeilemässä koiran kanssa ja katseltu elokuvia ja herkuteltu. T:llä on ollut myös reilun viikon kesäloma, ihanaa yhdessäoloa kerrankin ilman kiirettä !

Sain yhden isomman avainnauhatilauksen ja niitä olen väkerrellyt jo muutaman valmiiksi, tilaukseen sisältyi sekä puuhelminauhoja että linkitettyjä lasihelminauhoja. Tänäänkin suunnittelin hyökkääväni jälleen tuonne työhuoneeseen, joten toivottavasti saan jotain kivaa aikaiseksikin. Tässäpä hieman päivitystä pikaisesti ja kuulumiset nopsasti jottei kukaan ajattele että täällä ollaan ihan död :) Mukavaa viikon alkua kaikille, minä jatkan lomastani nauttimista !

<3

1 kommentti:

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !