Sivut

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Korjauskoru uusiksi

Reissusta on kotiuduttu, ja kyllä se on ihana tulla kotiin muutaman päivän reissun jälkeen. Reissussa on mukava käydä, mutta kaikista parasta minusta reissuissa on se tunne kun vihdoin ja viimein haluat oikeasti kotiin ja omaan sänkyyn.

Reissussa käytiin kaikkialla kaupoissa ja ainakin ikkunashoppailtiin jos ei muuten mitään ostettavaa löydetty. Kärkkäisellä käytiin ja yritettiin metsästää sitä hopeatoffeeta mutta eipä löydetty, kaikki oli jo menneet ja jäätiin rannalle ruikuttaan. Löydettiin Anttilasta muutamat halvat elokuvat jälleen kokoelmiimme. Ehkä eniten rahaa meni hyvään ruokaan ja se jos mikä on tuhlaamisen arvoista. Kävimme mm. Amarillossa, välimeren ravintola Olimpoksessa sekä Kauppuri 5:ssa. Kyllä oli kokemisen arvoinen tämä paljon kehuttu Kauppuri 5, hampurilaiset olivat jotain aivan täydellistä ja suussa sulavaa herkkua, suosittelen jokaiselle jos Oulun suunnalla pyörähdätte !

Suunnitelmissa oli myös käydä jälleen Hopeavintillä korutarvikkeita hamstraamassa, mutta mitä minun silmäni näkevätkään ?! SE OLI SULJETTU !! Lappu luukulla ja kehotus menemään nettisivuille, tosin eipä ne nettisivutkaan toimineet ? Hääh, missäs vika kun suksi ei luista. Olin erittäin pettynyt ja hyvä etten itkuun puhjennut kun harmitti niin vietävästi. Odotin sinne pääsyä kaikista eniten ja ihan innoissani pompin kohti Albertinkatua ja kuinkas kävikään, pöh.

Kotona siis ollaan ja pääsin vihdoin ja viimein taas korujuttuihin käsiksi, täällä odotti jopa kirjekuori vailla avaajaa ;) Kuoressa oli aarteita HelmiQ:sta, tilasin viikonlopun aikana ja nyt ne oli odottamassa mua reissusta kotiin. Tilasin lähinnä Swarovskia perhosten ja biconeitten muodossa kun siellä on edelleen tämän viikon vielä kesätarjouksena kaikki -30% ! Nyt siis kannattaa tilailla mikäli jotain tarvitsee, tai voihan sitä tilailla vaikkei välttämättä tarvitsekaan, mua se ainakin aina piristää :)

Kotona pääsin pihtien kimppuun ja tein yhden korjauskorun ihan uusiksi. Vuosi sitten olin tehnyt tällaisilla väreillä ja materiaaleilla kaulakorun ja nyt korun vaijeri oli paukahtanut rikki. Tein korun täysin uusiksi, otin vaijerin pois ja hylkäsin sen idean kokonaan. Tähän koruun käytin lankana artistic wirea koossa 0.8mm sekä ihania kivihelmiä kuten jadea ja laavakiveä. Kuva on hieman huonompi kuin normaalisti, otin tämän vauhdista puhelimella. Ja sama kuva löytyykin Instagramista joten kannattaa käydä sielläkin tutustumassa tiliini mikäli haluaa.


Instagramista mut löytää nimellä withpearls, ja ei muutakuin klikkaamaan itsensä seuraajaksi, silloin saatte kuvia enemmän kuin mitä jaan täällä blogissa ja siellä on monesti kuvia myös muusta elämästäni.

Täällä yritän syödä särkylääkkeitä ja juoda paljon, vähän meinaa että kuume nousisi, toivon todella että ei ! Yääh, jos vaikka vetasis yöppärin päälle ja viltin niskaan. Huomenna mulla on vielä vapaapäivä, yritän siis ottaa rauhallisesti etten kipeäksi tulisi, tympeää hyi.

<3

maanantai 26. elokuuta 2013

Matkaan mars !

Juurikin tällä hetkellä olemme matkalla kohti Oulua, tuota suurta cityä.. Ainakin Kemiin verrattuna :D Suuntaamme varmaan aluksi ensin tuohon Iihin Kärkkäiselle, siellä on huhujen mukaan myynnissä jälleen Hopeatoffeeta, nam ! Sitten tarkoituksena olisi ajella kohti keskustaa ja hotellia että saamme sen varattua ajoissa. Pari yötä olisi tarkoitus Oulussa viettää ja toivon että saamme huoneen pariksi yöksi juurikin siitä Torinrannan lähellä olevasta Radissonista, se vaan on mun lemppari :) Rakastan heidän runsasta aamupalaansa, se vie kielen mennessään.

Laitankin nyt tällaisen ajastetun postauksen teille, koska juurikaan ei tule blogia päiviteltyä pariin päivään. Otan toki ipadin mukaan jotta jos jotain tulee mieleen niin sillä saan blogia päiviteltyä paremmin kuin puhelimella.

Tähän postaukseen laitoin nyt tuon toisen rannekorun, toinen siis niistä kahdesta jotka tein yön myöhäisinä tunteina lauantaina. Tässä rannekorussa käytetty samaa tyyliä, eli suurilenkkistä papuketjua ja muuta kivaa härpäkettä. Muut kivat härpäkkeet olivat tällä kertaa särövuorikristallinugetti (sanahirviö?), makeanvedenhelminugetti sekä yksi kaunis hopeoitu pallero. Yksinkertaista ja kaunista.





Minilomailija huutelee mukavat arjen aloitukset jokaiselle ja toivottelee myös kivoja ilmoja koko suomeen !

<3

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Yökyöpelin aikaansaannoksia

Olen täysin ilta- ja yö"elukka", jotenka myös nämä mun aikaansaannokset tulevat aina öisin ja just sillon ku pitäis nukkumaan mennä. Jotenka tälläkin kertaa tämä kaunis rannekoru syntyi yön myöhäisinä tunteina, ja silmät ristissä tottakai. Selailin illalla ja yöllä paljon korublogeja ja siitähän ei koskaan seuraa mitään hyvää, silloin on just heti alettava tekemään jotain mistä on saanut inspiraatiota.

Yksinkertaisuus on monesti valttia ja tälläkin kertaa se sai olla tässä se juttu. Tein kaksi rannekorua, ja tässä tulee niistä toinen esittelyyn. Äitini tahtoi sen yhden aikaisemmin tekemäni pitkän kaulakorun itselleen joten päätin tehdä hänelle myös rannekorun joka kuuluu nyt samaan sarjaan.




Tähän koruun laitoin siis tuon kauniin puuhelmisydämen, sekä muutamia kristallilasibiconeita, yksi kaunis musta lasilehti sekä tuo "mom" -riipus jonka itse punsseloin.



Toinenkin rannekoru on samantyylinen, mutta siitäpäs lisää sitten huomenna :) Mukavaa sunnuntaita jokaiselle, minä alan hieman siivoilemaan ja järjestelemään paikkoja jotta huomenna voidana hyvillä mielin lähteä kohti Oulua ja minilomaa mussukan kanssa. Ihanaa pääsen jälleen Hopeavintille shoppailemaan jotain mukavaa ;)

<3

perjantai 23. elokuuta 2013

Säröakaattia ja pronssiosia

Viimeisimmässä postauksessa mainitsinkin että tein uuden rannekorun jossa käytin minulle hieman erilaisempia materiaaleja. Yleensä tykkään käyttää lähinnä hopeoituja materiaaleja tai yhdistää pronssiosia johonkin muuten tummaan sävyyn mutta kertaakaan en ole vielä tehnyt näin pronssiväristä korua jossa pääosana olisi vielä jotain noin suurta ja massiivista kuin tässä tapauksessa tulee olemaan.

Korusta tuli aivan hurmaava, melkoisen suuri ja näyttävä. Suuren tästä tekee tuo iso kukkalinkki jonka jätin tavallaan riipukseksi roikkumaan. Tällainen koru sopii juuri sellaiselle henkilölle joka tykkää isoista koruista ja joka käyttää muuten simppeleitä asuja ja tämä on juuri sopiva tuomaan asuun jotain enemmän. Minusta ihana !

Tykkäsin tehdä korua ja sain siitä todella paljon intoa ja inspiraatiota, tuli todella hyvä mieli. Pronssisten osien lisäksi käytin ainoastaan todella kauniita ja ihanan sävyisiä säröakaatteja, taisivat olla kokoa 10mm. Lankana käytin artistic wiren gun metal -sävyä koossa 0.8mm. Pienenä lisäyksenä vielä ja kuin pisteenä iin päälle kaunis pieni sulka.






Allekirjoittaneella alkaa/alkoi tänään kuuden päivän (!!) miniloma ! Jihuu, tuuletuksen määrää ei voi edes sanoin mitata, olin todellakin tämä tarpeessa. Huomenna kurvaan heti aamusta luottokampaajalleni ja nautin täysin siemauksin hänen hoidoistaan. Ihana tapa aloittaa kauan kaivattu loma. Viikonloppu meneekin lataillessa akkuja ja maanantaina lähdemme T:n kanssa Ouluun hotelliin pariksi yöksi ja nauttimaan kahden keskisestä ajasta ihan ilman mitään arjen tohinoita.

Mukavaa viikonlopun alkua jokaiselle <3

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kuplakorvikset

Jokunen aika sitten tein korvisparin johon olin tehnyt kivat kuplakoristeet, ja vieläpä ilman jigiä. Ne korvikset lähtivät hetimiten uudelle omistajalle ja olivat erittäin tykätyt myös kavereiden kesken joten piti kokeille tehdä myös hopeoidusta langasta samanmoiset. Käytin lankana artistic wirea koossa 0.8mm.

Näitä on ihan hauska väännellä ja suosittelen kokeilemaan, vaikka ilman sitä jigiäkin, onnistuu ! Ja viimeisimmästä bead style -lehdestä löytyy ohje näihin mikäli tahtoo kokeilla. Itsekin sieltä katselin mallia ensimmäisiin ja nyt jo toisiin tein ihan itse oman pääni mukaan.

Laitoin näihin vielä lisäksi muutaman lasihelmirondellin sekä parit kivat lehdet killumaan ettei olisi liian tylsät. Vein nämäkin suoraan uudelle omistajalle, äidilleni <3 Tosin mulla oli oma lehmä ojassa... Vein samalla sille kasan lankoja jotta se tekee mulle syksyksi ja talveksi kauniin tuubihuivin :D Eli palkaksi sai siis korvikset, näyttihän tuo tykkäävän ;)

Kuvat on otettu melkoisella kiireellä, joten pahoittelut hieman huonommasta laadusta... Omaan silmääni tökkii heti tuollainen pienikin rakeisuus kuvissa, yök.



Eilen oli muutenkin hyvä päivä koruilun suhteen sain tehtyä korviksien lisäksi myös kivan rannekorun joka on minun tyylilleni hyvinkin erikoinen mutta sitä oli niin kiva tehdä ja oli ihana tehdä jotain oikeasti erikoisempaa. Ja tein nämä siis ennenkuin lompsin töihin, hyvä minä ! Laittelen kuvia rannekorusta jahka saan sen kuvattua.

Mukavaa illanjatkoa muruset <3

maanantai 19. elokuuta 2013

Avainnauha perusväreissä

Eilen illalla myöhään valmistui vielä yksi nauha josta jopa ehdin ottaa kuvatkin. Nauha on ihan perustyyliä ja perusvärejä, eli musta-valko-kirkas sävytteinen. Käytin lasihelmiä tässä ja tähän nauhaan tein asiakkaan pyynnöstä heikon lenkin.




Täällä valmistaudutaan pikkuhiljaa töihin lähtöön. Ulkona sataa vettä ja on todella syksyinen ilma, nyt ei ihan niin hirveästi harmita lähteä töihinkään, ihan vaan kun ei haluta uloskaan lähteä. Töissä on mukavaa olla sadepäivinä :D Toivottelen jokaiselle mukavaa maanantaita, toivottavasti edes jossain paistaisi aurinko ja olisi aurinkoinen syksysää :)

<3

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Viikonlopun äännähdyksiä

Viikko on jälleen vierähtänyt, ihan liian nopeasti taas. En juurikaan mitään järkevää ole tehnyt, töitä lähinnä. Viimeisin postauskin on viikko sitten sunnuntaina tehty ja silloin oli esittelyssä kirjanmerkit jotka saivatkin hyvää palautetta. Ihanat värit löytyivät niihin ja olivat tykättyjä monintavoin.

Alkuviikko meni jälleen töissä ja keskiviikon sain vietellä kotosalla vapaapäivällä, tosin yksi vapaapäivä keskellä viikkoa menee hirveän nopeasti, pelottavaa. Keskiviikkona sain onneksi tehtyä muutamankin avainnauhan ja tänään tein vielä kaksi lisää. Yhteen tilaukseen lähti kolme nauhaa, ja yksi nauha on tässä juurikin tuloillaan. Kolmen nauhan tilaukseen tein nauhoja joissa oli värityksinä musta-valko-hopea, sini-valko-kirkas sekä turkoosi-valko-musta. Aika perusvärejä, yritin saada nauhoihin kuitenkin jotain uutta ja käytin erimuotoisia helmiä, kuten esimerkiksi nugetteja.

Nauhoista ei valitettavasti ole nyt kuvia kun olin niin touhuissani ja pakkasin ne jo lähtemään huomenna postiin, tollo minä. Noh, josko saisin napattua kuvat tästä tänään valmistuvasta nauhasta, siinäkin on väreinä perusvärit eli musta-valko-kirkas.

♡
weheartit.com
Tänään viettelin vapaapäivää ja ihan kivasti olen saanut aikani kulumaan, käytiin illansuussa lenkillä, mulla oli jopa tikut mukana ! Lenkin jälkeen olikin kiva keittää teevesi ja sujauttaa muumiteen sekaan lusikallinen ihanaa taivaallista luomuhunajaa. Tästä tuli jälleen tällainen hieman enemmän kuulumispainotteinen mutta taas toisaalta, työssäkäyvän ihmisen on hirveän vaikea repiä aikaa useasti viikossa johonkin muuhun ja sekös mua harmittaakin. Onneksi kuun lopussa odottaa ihana kuuden päivän toivottu vapaa ja aionkin sen aloittaa istuutumalla ihanan kampaajani hoiviin. T:llä on myös vapaata siihen aikaan joten suunnittelimme tekevämme pienen "lomareissun" ja irtioton arjesta ja suuntaamme Ouluun hotelliin yöksi.

Oulussa olemme useasti käyneet hotellissa torinrannan läheisyydessä olevassa Radissonissa ja sinne ajattelimme suunnata tälläkin kertaa. Sieltä olemme saaneet erittäin hyvää palvelua ja heidän huoneensa ovat jokaisella kerralla olleet täysin moitteettomat. Aamupalaa en voi liikaa edes kehua, voisin mussuttaa siellä kaikkia herkkuja vaikka koko aamun. Ihanaa kun on jotain mitä odottaa, hieman kahdenkeskistä aikaa <3

Mukavaa alkavaa viikkoa taas jokaiselle, yritän palata jälleen blogin ääreen kunhan saan kuvattua uusimman avainnauhan :)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Sunnuntain viettoa

Vapaapäivän merkeissä menee/meni tämäkin sunnuntai, ihanaa kun saa tehdä mitä haluaa ja nukkua pitkään. Eilen valvoin myöhään ja katsoin tv-sarjoja netflixin kautta ja heräsin tänään aamulla ihan luvattoman myöhään mutta siitä asti olenkin puuhastellut jos vaikka mitä kivaa. En ole tällä kertaa laiskotellut :D

T oli yön töissä joten hän heräsi vasta päivällä jonka jälkeen lähdettiin käymään kaupassa ostamassa herkkupäivän herkuttelut. Sen jälkeen suunnattiin äitini luokse syömään, siellä oli grillailtu oikein viimeisen päälle ja kuola tuntui valuvan jo pelkästä ajatuksesta, nam ! Vatsan jo pullottaessa vaarallisesta päätimme vetäytyä kotiin pötkölleen. Pötköttelyä en jaksanut kauaa harrastaa vaan könysin korupöydän ääreen ja aloitin muutamaakin tilaustyötä. Pari avainnauhatilausta on tekeillä ja yhden lahjaksi menevän tilauksen sain myös valmiiksi. Tein kaksi variaatiota josta saapi sitten valita.

Kirjanmerkkejä on menossa lahjaksi, tällä kertaa minä en ole lahjan antajana joten tein näistä parikin vaihtoehtoa joten tilaaja saapi valita mieleisen josta ajattelee lahjan saajan olevan mielissään. Näihin kirjanmerkkeihin käytin kivihelmiä ainoastaan, koska pyydettiin fuksiaa tai violettia. Mulla oli juuri sopivia säröakaatteja telineissä roikkumassa sekä muita kivoja aarteita jotka passasivat ihanasti yhteen. Muita helmiä joita käytin olivat muutama ihana south sea shell pearls, opaalia, onyksia sekä muita härpäkkeitä. Yhdestä metallihelmestä tein jopa "helmihäkin", laitoin siis sen sisälle onyks -helmen ja tein tästä sitten enkelin. Hieno tuli :)






Tekaisin myös yhden avainnauhan joka menee tilaukseen johon pitäisi tehdä vielä kaksi lisää. Ihan perussimppeli nauha jossa on käytetty lasihelmiä laidasta laitaan.




Mukavaa sunnuntaita kaikille, minä alan viettelemään sitä herkkuhetkeä nyt kun saan palkita itseni näiden korupuuhasteluiden jälkeen. Olen myös ylpeä itsestäni kun sain leikattua pensasaidan takapihalta sekä edestä, ja saksilla vieläpä... Puutarhasaksilla tietty. Kädet huutaa hoosiannaa mutta tyytyväinen olen !

<3

torstai 8. elokuuta 2013

Punsseloinnin kokeilua

Eilen värkkäsin parit korvikset valmiiksi juuri kun olin töihin lähdössä, miksi ne ideat putkahtelevat päähän vasta silloin kun niille ei todellakaan olisi aikaa ? Tartuin siis pihteihin vaikka tiesin että töihin pitäisi alkaa valmistautumaan mutta en millään malttanut olla tekemättä muutamia korviksia. Aika simppeleitä tuli toisaalta mutta toisaalta taas tykkäsin itse molemmista niin paljon että raaskinko edes laittaa tarjolle...

Toiset korvikset muovautuivat ihan vain noiden pienten tumman hopean väristen sulkien perusteella, ja niihin mun mielestä passas hyvin nuo säröakaatit vihreän sävyisinä. Aika syksyisen oloiset näistä tuli, mutta pitäähän syksyynkin valmistautua jo hyvissä ajoin ettei tule yllätyksenä. Korviksissa oli myös hiukan ilmettä keventämässä kauniit suorakaiteen muotoiset vuorikivikristallit.



Toisissa korviksissa käytin sitten red ruby -nimellä ostettuja värjättyjä jaderondelleita jotka ovat mielestäni aivan hurmaavan sävyisiä. Näissä myöskin lisänä vuorikristallit suorakaiteen muotoisina. Näiden perusjuttujen lisäksi halusin vihdoinkin uskaltaa kokeilla (ei sitten yhtään kiireessä suinkaan...) tuota punsselointia ja sehän onnistuikin yllättävän hyvin ! Tilasin Helmikauppa.comista riipuksia jotka ovat suorakaiteen muotoisia ja sopivan kokoisia tällaisiksi pikkuriipuksiksi koruun. Näihin oli hyvä hakata kirjaimet ja pysyivät hyvin paikoillaankin hakatessa, ei siis ongelmaa. Ongelmaksi toki muodostuu kirjainten suoraan saaminen.. Sitten tietty vasta kun se pilkunviilaaja saa minusta otteen ja kun kehityn tässäkin tekniikassa. Mutta tällä hetkellä olen nyt näihin tyytyväinen ja ihastelin niitä niin että meinasin töistä myöhästyä...





Tsemmosta tällä kertaa tänne suuntaan, mukavaa torstaita kaikille ! Minä paahdan töissä pitkää päivää ja toivon etten menetä hermojani ainakaan kovin useasti.. Plaah.

<3

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Hopealanka ja muuta mutinaa

Mietiskelin tuossa että josko minunkin pitäisi kokeilla tuota oikeaa hopeaa koruissani, lähinnä ehkä kuitenkin vain langan muodossa. Yritin tutkia nettiä ja googletella jos vaikka millaista erilaista sivustoa, mutten osannut päättää en sitten millään. Tällä hetkellä parhaimmalta ja halvimmalta vaikuttaa sivusto nimeltä Hopealanka.fi. Siellä vaikutti olevan asiantuntevasti tiedot ja muut ja vaikutti huomattavasti halvemmilta hinnatkin, onko jollain kokemusta tästä verkkokaupasta ?

Tokihan noissa yleisimmissä korukaupoissa on hopealankaa myynnissä, mutta nyt yritänkin etsiä kerralla sitä hyvää ja halpaa kauppaa, joten teidän asiantuntevuudestanne olisi tässäkin tilanteessa ihanasti apua. Ajattelin että tilaisin ensin lankaa parissakin eri koossa, mietin että omaan käyttöön koot 0.8mm sekä 1.0mm voisivat olla parhaimmat, näistä voisi myös väännellä koukut heti suoraan. Josko kokeilisi ensin ja ostaisi niin sanotusti varastoon tulevia päiviä varten tuota hopealankaa. En siis kuvitellutkaan että alkaisin ihan tosissani pelkästään hopeaosista ja -langoista tekemään koruja, harjoitusta tarvitsee aina ja aina mieli kaipaa jotain uutta :)

Kertokaahan omia näkemyksiänne ja kokemuksianne vaikkapa juurikin tästä nimenomaisesta verkkokaupasta jotta tiedän uskallanko luottaa heidän tuotteisiinsa.

Onkos jollain muulla taas tämä bloggeri sekoillut ja ilmoitellut jos minkälaisia virhekoodeja ? Tämä tuntuu takkuavan nyt oikein kunnolla.. Tympii.

Tällä hetkellä napsuttelen vain koneella ja koitan miettiä miten piristäisin itseäni kun ilmakin näyttää melkoisen synkeältä ja töihinkin pitäisi illaksi vielä lähteä. Välillä tympii ja lujaa, mutta ehkä meillä kaikilla on joskus tällaisia päiviä jolloin ei tee mieli tehdä yhtään mitään. Paitsi tietty vetaista peitto korville ja sulkeutua omaan ihanaan paikkaan jossa voi kuunnella hyvää musiikkia ja näperrellä jotain kivaa tai vaikka vain olla. Onneksi minulla on tuo oma pikku huoneeni johon voin surutta sulkeutua kun jokin ottaa lujasti päähän. Tälläkin hetkellä mieli sinne tekisi, yritän sinnitellä vastaan.

Tällä kertaa kuvituksena toimivat kuvat uusimmasta tatuoinnistani :) Tatuointi on siis selässä oikealla puolella ja lapaluun kohdalta jatkuu niskaan asti. Vielä on vähän paranemisvaiheessa, mutta erittäin hyvin on parantunut jo tähän mennessä, ei tarvitse enää rasvatakaan niin paljoa. Pikkuhiljaa hyvä tulee.




Mukavaa päivänjatkoa jokaiselle <3

torstai 1. elokuuta 2013

Silence or ?

Hiljaiseloa ollut nyt täällä blogin puolella vaikkakaan minähän en itse osaa ikinä olla hiljaa. Hiljaiselo taitanee johtua vain ja ainoastaan siitä että olen ollut todella väsynyt töiden vuoksi. Pitkä työputki alkaa olla ohitse ja huomenna onkin kahdeksan työpäivän putken viimeinen päivä ja sen jälkeen saankin viettää kolme vapaapäivää jotka todellakin olen ansainnut. Töissä on välillä niin raskasta ja pitkiä päiviäkin ettei kiinnosta edes koneella istua iltasella. Aika laiskaa.

Koruja en sinänsä ole tehnyt, tekaisin tuossa yks ilta kaksi avainnauhaa, toisen töihin ja toisen lähetin kaverille Tampereelle. Avainnauhoista tuli aikalailla samantyylisiä mitä ennenkin niin en viitsinyt niistä sen isommin esittelyjä tehdä. Toiseen tein violetin sävymaailman ja toiseen tuli taas paljon turkoosia. Ja toinen oli puuhelmistä ja puuvillanauhasta ja toinen linkitetty ja lasihelmistä, aika erilaiset siis kuitenkin. Näiden lisäksi en olekaan muuta juuri tehnyt koruilun osalta, joten alkaa olla jo käsilläkin hieman yksinäinen olo ja kaipaan jo sitä ihanaa väkertämistä.

Ebaystä on tullut muutamia kivoja juttuja, yhteen tuotteeseen sain tosin pettyä. Kaitpa sitä oli itse niin tollo ettei tajunnut katsoa sen kaulakoruständin kokoa vaan jotenkin oletin (tyhmä minä!) kuvien perusteella sen olevan hyvänkokoinen ja tarpeellinen.... Noh, taitanen nakata sillä vesilintua.

Muutoin täällä ollaankin vain sitten töitä paiskittu ja puuhasteltu kotijuttuja. Tatuointi alkaa olla jo hyvää vauhtia paranemassa ja rasvaustakin on saanut jo vähentää. Vielä irtoilee mustaa nahkaa ja pikkuisen aamuisin ihoa kirraa mutta muuten on jo hyvällä mallilla. Tykkään ihan hurjasti itse ja kehuja on kuultu suunnalta jos toiseltakin eli aika nappiin taisi mennä :) Tällaista normaalia arkea siis vain tänne, pientä kuulumispostausta ajattelin laittaa teille että tiedätte minun edelleen olevan täällä hyvissä voimissa !

Huomenna töiden jälkeen lähdemme tyttöjen kanssa rimpsalle, eli Satama Open Airiin kuuntelemaan Kaija Koota, jihuuuu ! Vuosisadan tuuletukset tähän näin ja villit hypetykset tottakai ! Ihan selvinpäin ajattelin mennä ja jos pääsisi vaikkapa lauantaina torille kirppistelemäänkin sitten vielä, eli rauhassa mutta rauhattomasti mennään :) Ihana aloittaa muutaman päivän vapaat näin, nauttimalla hyvästä ja ihanasta seurasta ja mukavasta illasta <3

Oikein ihanaa viikonloppua myös teille <3