Sivut

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kooste korukuvista 2013

Mietin tuossa että voisin tehdä pienen postauksen kuvien kera niistä koruista jotka itselleni ovat erityisesti jääneet tältä vuodelta mieleen. Kaikki koruthan sitä toki tekee tarkasti ja hyvin ja niin että laittaa niihin palan omaa sielua tai jotain muuta vastaavaa ja nämä tässä kollaasissa näkyvät korut ovat jääneet juuri siten mieleeni tältä vuodelta.

Vielä ei olla vuoden lopulla menossa mutta ehkä tuo joulun tulo on jo yksi sellainen etappi joka ns. lopettaa kuluneen vuoden. Joulun jälkeen sitä odotellaan uudenvuoden saapumista ja monet viettävät pientä taukoa blogimaailmasta. Itse en aio pitää taukoa sen kummemmin, teen postausta mikäli ehdin ja jaksan. Nyt alkaa töissäkin pitempi työputki, 7 päivää pitäisi jaksaa ja seuraava vapaapäivä onkin vasta jouluaattona. Joulun aikaan mulla onkin kolme päivää siinä vapaana, ihanaa.

Kuvakollaasiin keräsin tosiaan ne korut jotka itselleni olivat jollain tapaa rakkaita ja jotka jäivät mieleen kummittelemaan vaikka näistäkin taitaa jokainen jo olla uudessa kodissaan. Näihin koruihin käytin yleensä aina jotain erilaista tyyliä tai ajatusta ja sen vuoksi ne pääsivätkin tähän.


Näiden korujen kanssa olen innostunut, kiukustunut ja joskus jopa tuskastunut. Olen opetellut uusia tekniikoita ja huomannut kehittyväni erilailla. Näiden kanssa olen uskaltanut käyttää erilaisia värejä ja olen muutamaakin korua miettinyt päivätolkulla että miten sen idean toteuttaisin. Värit ovat kiinnostaneet tänä vuonna enemmän ja olenkin panostanut enemmän laatuun ja näyttävyyteen. Hopean käyttö on myöskin tullut uutena juttuna tälle vuodelle ja siitä olenkin ollut erittäin innoissani ja olen saanut toteuttaa niitä mielihaluja mitä en ole voinut muilla materiaaleilla tehdä.

Kehittyminen korujen teossa on myös nostanut kiinnostustani valokuvaukseen ja olenkin siihen yrittänyt panostaa välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Olen pyrkinyt kuvaamaan korut siististi ja mielenkiintoa herättävästi ja olen mielestäni kehittynyt tälläkin saralla melkoisen hyvin. Välillä tuntuu ettei tämä suomen valoisuus ole riittävää ja nyt loppuvuodesta olenkin huomannut että se valokuvaaminen tahtoo jäädä. Kiukustumista siis on havaittavissa.

Innostuin tänä vuonna myös uudesta materiaalista, huovutetusta villasta. Tämä materiaali on vienyt sydämeni täysin ja huopapalleroisia onkin näkynyt runsaasti koruissa. Olen ollut myös kiitollinen Helmikauppa.comille tänä vuonna siitä että he ovat huomanneet panokseni heidän "mainostamisessa" omassa blogissani. Olen tilannut heiltä todella paljon tavaraa ja kiitänkin heitä erityisesti hyvästä hinta-laatu-suhteesta. Käytinkin heidän Trinity Brass -riipuksiaan paljon tuossa syksyllä ja tein erilaisia punsselointikokeiluja. Kiitos <3

Mitäpäs jos heitettäisiin tällainen ns. julkinen haaste jokaiselle koruntekijälle ja tehtäisiin jokainen tällainen pienimuotoinen koontipostaus vuoden mieleenpainuvimmista koruista ? Jokainen saa tehdä tyylillään, tässä on näyte minun tyylistäni.

Viimeistä vapaapäivää viettelen täällä kärsien selkäkivuista sohvan pohjalla.. Särkylääkettä nassuun vaan ja köllöttelyä tiedossa koko illaksi. Huomiseen mennessä olen taatusti parantunut jahka vain jaksan ottaa rauhallisesti ja antaa selän levätä kunnolla. Mukavaa maanantaita jokaiselle ja ihanaa arjen aloitusta !

<3

6 kommenttia:

  1. Voi voi toivotaan että kivut hellittäisi! Tiedän kokemuksesta sen tuskasuuden kun ei voi olla missään asennossa.. :( Täytyypä pistää korvan taakse jos kerkeis kuvagollaasin tekemään vielä tällä viikolla ennen lomareissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkäkivut eivät ole mitään herkkua, varsinkaan kun sille ei oikein voi muuta tehdä kuin yrittää antaa olla levossa.. Puuuf, ehkä tämä tästä vielä.

      Poista
  2. Taidanpas ottaa haasteen vastaan :) Mukavaa joulun odotusta sinne pohjosiin selkäkivuista huolimatta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otahan ihmeessä haaste vastaan, oli ihan kiva tämä yhtäkkiä hoksattu idea :)

      Poista
  3. Kiva idea, teen jos muistan:)
    Hyvää Joulua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, ihan kiva oli :) Ja oikein ihanaa joulua myös sinne suuntaan !

      Poista

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !