Sivut

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Huopapallerot käyttöön

Vihdoinkin sain aikaiseksi toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja tehdä huopapalleroista pannunalunen. Jatkuvasti tämä projekti ollut mielessä mutten ole mistään löytänyt sitä tiettyä ohjetta jonka kanssa mulla ei menisi täysin käpy. Löysin kuin löysinkin päivän etsinnän jälkeen ja vihdoinkin pääsin eilen illalla kokeilemaan tuota, ja voi että siitä tulikin kaunis !

Käytin tätä ohjetta blogista nimeltä Sysimetsän Syysmarkkinat. Tuolla blogissa oli myös muita kivoja ohjeita joten kannattaa käydä kurkkimassa. Tämä ohjeen kanssa ei palanut käpy eikä muutenkaan kuulunut ylimääräisiä kirosanoja tai muita huuto-itku-raivo-potkuja...

Käytin itse tässä tekeleessäni huopapalleroita jotka olivat kokoa n. 10mm, olisi saanut olla isompia jotta ei olisi mennyt niin tuhottoman montaa tähän, mutta ensi kerralla sitten jos nyt raaskin tilata niitä.. Olivat nimittäin aikaslailla kalliita... Onhan mulla kyllä tuolla noita huovutustarvikkeita vaikka kuinka mutta ehkäpä laiskottaa. Itse otin tähän väreiksi oranssin, harmaan sekä mustan ja näistä tulikin ihan kiva ja keväisen sävyinen. Tämän ihka ensimmäisen jätän itselleni kotiin, seuraava tekele on varmasti jo huomattavasti parempi. Ainoas ongelma tässä oli tuo langan päätteleminen... Jotenki mun aivot ei osanneet käsittää sitä että miten ja mihin se lanka olisi pitänyt piilottaa joten sen kun vielä oppisin niin hyvä tulisi.

Laitoinkin heti eilen illalla viestiä Charlotta.fi -putiikkiin ja kysyin että saisinkos jälleen heiltä tilata noita kauniita palleroisia jotka ovat hyvälaatuisia ja eivätkä mitenkään kauhean kalliitakaan. Tällä kertaa olisi siis haaveissa saada hieman keväisempiä värejä... Katsotaan mitä tapahtuu.





Olen nyt vihdoinkin niillä kauan odotetuilla 4 päivän vapailla ja voi että kun voi pieni ihminen olla onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä kun saa kotonakin olla kerrankin ihan rauhassa eikä tarvitse työasioita miettiä lainkaan. Viime kuu oli töiden puolesta aivan katastrofaalinen ja vapaita ei ollut juuri nimeksikään... Näiden vapaiden aikana ehdin tekemään koruja, nauttimaan aurinkoisista ilmoista ja harjoittelemaan jotain uutta kuten vaikkapa näiden pannunalusten tekoa.




Uusia avainnauhoja on putkahdellut melkoisella tahdilla ja nytkin on pöydällä yksi tuloillaan. Pussukoissa valmiina maailmalle lähtöön on jo kolme kipaletta. Ihana kun on aikaa tehdä sitä mitä rakastaa ja mistä tulee hyvä mieli <3

Tänään vietellään T:n kanssa kahdestaan aikaa, käydään syömässä kiinalaisessa, vuokrataan elokuva ja herkutellaan. Elokuvissakinhan olisi ihan kiva käydä mutta juuri nyt siellä ei mene mitään minkä viitsisin katsoa, jotenka parempi vuokrata tänne meille ihka omaan miniteatteriin elokuva ja laittaa nupit täysille, ihankuin elokuvissa istuisi ;) Välillä se on ihan kiva että T "tuhlailee" rahaa tuollaisiin värkkeihin, kyllä niistä äänet sentäs kuuluu... ja melkoisen hyvinkin vielä. Tässä vielä muutama tämän hetken lempparibiisi joista saan hyvän mielen <3


Mukavaa viikonloppua jokaiselle muruselle <3

4 kommenttia:

  1. Anonyymi9/4/14

    Vinkkinä huopapalleroista; löysin www.helmikori.fi -verkkokaupasta ihanat 20 mm aidot villaiset huopapallerot mahtavissa väreissä - ja vain hintaan 0,25 eur/kpl :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja vielä enemmän kiitän vinkistä, käynpäs heti katsastamassa tilanteen ;)

      Poista
  2. Kiva pannunalunen! Mulla on omatekemiä palleroita , mutta niihin on aika vaikea saada koko samanlaiseksi kaikkiin. Jotain olen aloittanut kyhäämään niistä....täytyypä kurkata tuo vinkkisi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, Eilan kommentti ei taaskaan ollut jotenkin kummallisesti näkynyt... Noh,nyt on asia korjattu ! Ja kiitos jälleen kommentistasi Eila :)

      Poista

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !