Sivut

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kynsiä, glitteriä ja korustelua

Kynsien kanssa puuhastelu on vienyt täysin minut mennessään, on ollut ihana tehdä jotain ihan muuta, värkätä glittereillä ja miettiä erilaisia tekniikoita. Tämä SensatioNails -geelilakkaussetti on ollut ihan unelmieni täyttymys, parempaa en voisi enää toivoa. Olen erittäin tyytyväinen että aloitin kynsien kanssa puuhastelun tämän setin avulla. Olen jäänyt niin koukkuun tähän harrastukseen että olen tilaillut jo vaikka kuinka monta kertaa uusia lakkoja ja aina huokaillut postin kolahtaessa laatikkoon, ne ovat niiiiin kauniita !

Muutama päivä sitten tein jälleen uudet kynnet, edelliset tein viikko sitten mutten ollutkaan niihin niin tyytyväinen joten tekaisin nopsasti uudet. Viime viikolla tuli myös parit uudet geelilakat, ja ne värit olivat niin täydelliset, uijui <3 Tuotteita olen tilaillut sekä Cesarsshopistsa että myös MiMaxista. Myös ebaystä kilahti pari pakettia laatikkoon, mm. nämä kauniit pikku glitteripurkit.





Tänään oli myös ihana vapaapäiväni ja sain vihdoinkin siivottua oikein kunnolla. Pölypallerot sai kyytiä ja matotkin lensi pihalle. Saatiin vihdoinkin laitettua viikko sitten hommattu sängynpääty paikoilleen ja se on aikalailla bueno. Siivouksen lisäksi kävästiin kahdestaan syömässä ja herkutteluostoksilla. Kiva päivä siis ollut, T lähtikin vielä laitimmaiseksi yöksi töihin jotenka jäätiin neitokaisten kanssa kotiin kolmistaan.


Niin ja mikä parasta, sain vihdoin taas tartuttua korupihteihin pitkän ajan jälkeen. Tai no, pari viikkoa taisi olla taukoa, jotenki oli jonkinlaista jumitusta havaittavissa... Mutta tänään tekaisin jo parisen viikkoa työpöydällä olleen keskeneräisen avainnauhan valmiiksi ja heti perään yhden tilaustyön. Olimpas reipas, taputan itseäni päälaelle. Ehkäpä tuo uusi innostus näiden kynsien suhteen on vienyt hetkellisesti haluni koruiluun, mutta nou hätä kyllä täältä vielä noustaan ;)


Mukavaa arjenaloitusta jälleen teille ihanille ! Minulla vielä huomenna vapaapäivä jotenka toivon todella että ilmat suosivat !

<3

tiistai 13. toukokuuta 2014

Sensationails

Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin niin laitoin CesarsShopista tilaukseen Sensationails -geelikynsilakkasetin. Tänään se sitten saapui ja kävin sen postista hakemassa, erittäin nopeaa toimintaa ! Kotiin päästyäni oli pakko ja ihan välittömästi alkaa testaamaan tätä niin suuresti kehuttua geelikynsisettiä. Kehut eivät olleet menneet hukkaan, setti oli mitä loistavin !

Tilasin siis sen aloituspakkauksen, ja siihen otin väriksi Pink Chiffon. Tämän lisäksi otin myös Cesarsin huipputarjouksen käyttööni ja sain sillä ostettua kolme geelilakkaa kahden hinnalla. Nämä kolme lakkaa minulla olivat nimeltään, wedding pearl, midnight rendezvous sekä after five. Tämä aloituspakkaus sisältää kaiken mitä tarvitset ensimmäiseen lakkaukseesi, suosittelen siis kokeilemaan. Hauska vempain ;)

Kynsistä tuli erittäin siistit ja kauniit. Tein ihan yksinkertaiset lakkaukset, ihan vaan siksi että tämä oli ensimmäinen kertani tällä tyylillä enkä halunnut ottaa riskiä että kynnet menisivät pilalle liiallisen värkkäyksen vuoksi. Käytin siis ainoastaan tuota pink chiffon -sävyä pohjalla jonka päälle laitoin yhden kerroksen wedding pearlia tuomaan hieman eloa. Tässä wedding pearl -sävyssä on aavistus sellaista hilemäistä kiiltoa. Näiden päälle sujautin vielä töpöttäen pikkuisen hopean sävyistä hilettä ja päälle top coat ja tadaa kynnet oli valmiit !




Kynsistä en enää jaksanut alkaa nappaamaan kuvaa, voitte käydä vilkaisemassa kuvaa tosin tuolta Instagramin puolelta josta löydätte minut @withpearls nimimerkillä. Neljän päivän vapaat alkavat olla taas ohitse ja miten ne aina hurahtavatkin niin kauhean nopeasti... Huomenna pitäisi taas töihin suunnata, huoh, noh, kyllä ne uudet vapaat sieltä taas jossain vaiheessa tulevat.

<3

lauantai 10. toukokuuta 2014

Uutta kynsille

Kynsihulluus on edennyt seuraavaan vaiheeseen, siihen että on parempi ottaa jo järeämmät aseet käyttöön. Tässä nyt pelkillä kynsilakoilla treenaillessa on alkanut kutkuttamaan tuo geelikynsillä värkkääminen, jotenka sehän täytyi silloin ottaa asian suhteen härkää sarvista kiinni ja laittaa välineet tilaukseen. Kynsilakoista en silti aio luopua, vaan aion yhdistellä sekä kynsilakkoja että geelilakkoja, tietysti vähemmässä määrin mutta jotenkin silti. Kynsilakkoja aion käyttää myös edelleen, en siis aio käyttää ainoastaan geelilakkoja.

Olen kysellyt ja udellut ja kysellyt vielä uudestaankin ihmisiltä, tutuilta ja työkavereilta ja lopulta päädyin sitten tilaamaan geelilakat. Geelilakat ovat siis kynsille hellävaraisempi vaihtoehto kuin geelikynnet eli ne rakennekynnet joissa käytetään tippejä ja muuta härpäkettä ja luodaan pidemmät kynnetkin mikäli halua on. Nämä geelilakat ovat ainoastaan omaa kynttä vahvistavia ja "uunissa" käytettäviä. Saapa nähdä mitä tästä ideasta tuleekaan, innolla odottelen paketin saapumista ! Tänään on tilaus laitettu menemään ja toivon mukaan on piakkoin perillä.

Tilasin tuotteet siis CesarsShop -verkkokaupasta siellä oli todella hyvä valikoima kaikenlaista ihanaa kynsisälää joista lähti välittömästi kuola valumaan. Tilasin paljon hehkutetut ja suositellut Sensationails -geelilakat. Laitan näistä toki sitten esittelyä jahka saan tuotteet käsiini.

Tähän postaukseen kuvia uusimmista kynsitaiteiluista, näissä käytin uutukaisia lakkojani jotka ostin noin viikko sitten. Lumenen geleffect -lakat ovat aivan täydellisiä ja ihania, herkullisia ja fantastisia. Nämä lakat levittyvät todella hyvin ja tuovat kynsille kätevän pehmeän vaikutelman vaikkakin kynsistä tulee todella kestävät.


Seuraavissa kuvissa hieman uutukaisia kynsilakkoja muutenkin, parit aivan ihanat löydötkin tein tänään shoppailureissulla. Alla olevassa kuvassa kaikki ovat Lumenen. Minusta Lumenella on todella laadukkaita kynsilakkoja, ainakin nämä mitä olen nyt testaillut niin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen.


Seuraavassa kuvassa taas on nämä ihanat uudet löydöt tältä päivältä. Tätä ihanaa Lumenen Diamond top coat -lakkaa olen metsästänyt kissojen ja koirien kanssa. Kyselin jopa ihan Lumenelta että olisiko sitä mahdollista saada mistään enää kun tuntui olevan loppu joka paikasta. Tätä lakkaa oli myynnissä joulunaikaan marketeissa ja minä tollo en ostanut kuin yhden ainoan putelin. Nyt otin kaksi, ja viimeiset kaksihan ne olivatkin ! Ja hintakin oli liian halpa, jotenka kiljuin melkein riemusta. Löysin myös nuo kauniit L'orealin -kynsilakat, näissä oli kauniit glitterit, uijui, en malta odottaa että pääsen käyttämään.

Ja kuvakin on tietysti otettu uusimman Bead Style -lehden päällä, yhtäaikaa ihastelin korujuttuja sekä kynsijuttuja. Piiiikkasen alkaa meneen hulluuden puolelle jo...


Loppuun vielä terkut Katti Katalalta joka kauhuissaan irvistelee kun yritän napata kaunista kuvaa neitokaisen kaksoileuasta.

Huomenna onkin äitienpäivä, omaa rakasta äippääni aion juhlistaa kivalla lahjalla ja herkutteluhetkellä, myös mummolassa pitäisi piipahtaa. Ihanaa äitienpäivää murut <3


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kynsiaddikti ilmoittautuu

Hei minun nimeni on Katri ja olen kynsiholisti. Tai ainakin hyvää vauhtia sellaiseksi muuttumassa, pelottavaa mutta ihanaa. Kynnet vaihtuvat muutaman päivän välein kun ei millään malttaisi pitää yhtiä kovin pitkään. Kynsien tekeminen ja lakkaaminen on ihanan hyödytöntä ja kaunista katseltavaa.

Olen vielä tällä hetkellä mennyt ihan vain harjoittelemalla oikeilla kynsilakoilla, ilman siis mitään pysyvämpää taiteilua. Haluja olisi kovasti kyllä geelikynsien tekoon, vielä(kään) en ole raaskinut tilata geelikynsien tekoon tarvittavia välineitä mutta ehkäpä tässä jossain vaiheessa vielä ennen kesää sellaisen setin osta. Mietin tuossa vain että onnistuisikohan vain aloitella hommaa sillä tavalla että ostaisi kunnon "uunin", eli sellaisin uv -lampun led -valoilla sekä pelkästään kirkkaita geelejä ja geelin puhditusaineet jotta voisin siis hyödyntää omia kynsilakkojani alla ja vetaista vain päälle kovettavat geelit jotta kynnet pysyisivät pitempään parempana... Onkos jollakulla kokemusta tällaisesta ? Kertokaa toki vinkkejä !

Tässäpä muutamia kynsijuttuja mitä nyt olen tehnyt parina viikkona. Instagramista löytyy näitä juttuja ja kuvia enemmän, sinne on niin kätevä päivitellä nopsasti kuvat uusimmista kynsistä ja vähän muistakin jutuista. Minut löytää sieltä nimimerkillä @withpearls. Muistakaahan myös käydä liittymässä lukijoiksi mikäli luette blogiani ihan säännöllisesti sekä täällä että blogilistalla ! Myös Bloglovinista minut löytää, linkki blogloviniin on tuossa oikealla :)


Lumenen geleffect -lakalla tehdyt liukuvärjäys harjoitukset. Glitterilakan alla on raitoina hopeaa sekä mustaa lakkaa.



Tällä hetkellä on nämä alimmassa kuvassa näkyvät kynnet, ihanat glitterillä tehdyt liukuvärjäykset, tuo punainen joulunaikaan ostettu Lumene Gloss and Care -kynsilakka on aivan ihana, juurikin tällaiseen tarkoitukseen todellakin paras ! Kynnen päihin on "töpötelty" kolme kerrosta tuota lakkaa ja se tuo kynteen hyvän pinnan, on jopa niinkin kova ettei töissä oli rispaantunut kynnet lainkaan kolmeen päivään ! Laitoinkin jo Lumenelle kyselyä että saisiko tuota kyseistä lakkaa enää mistään, vai joudunko tyytymään kohtalooni ja olla sitten ilman kun tuo suurenmoinen aarteeni loppuu... niisk.

Kiva sunnuntai ollut taas, käväsin töissä 6h puurtamassa ja nyt kotosalla mussutan herkkuja ja vietän pari tuntia mussukan kainalossa, T lähtee taas yöksi töihin joten jäädään neitosten kanssa kolmistaan kotiin :) Mukavaa sunnuntai-iltaa jokaiselle !