Sivut

maanantai 27. lokakuuta 2014

Vapaapäivän kuulumisia

Kuusipäiväinen työviikko on selätetty ja nyt pääsin nauttimaan kahden päivän vapaista. Vapaapäivä aloitettiin T:n kanssa nukkumalla erityisen pitkään ja sitten aamupalan jälkeen suuntasimme kohti ruokakauppaa. Jääkaappi huusi jo tyhjyyttään, ja minä olen aina jotenki nauttinut ruokakaupassa käymisestä. Ehkä jos joutuisin väkisin käymään useamman kerran viikossa siellä niin silloin voisi olla toinen ääni kellossa mutta ainakin vielä nautin siitä että saan ostaa mitä haluan ja juuri niitä tuotteita kun itse haluan. Jotenka vapaapäivä on siis laitettu käyntiin ja nyt pukkasin T:n salille ja syöksähdin itse tietokoneen ääreen naputtelemaan teille kuulumisia.


Kävimme viikonloppuna syömässä mummolassa oikein kunnon herkkuaterian, suussasulavaa naudan sisäfilettä valkosipulikermaperunoilla <3 Voi että mikä taivas se olikaan taas, saunassakin päästiin käymään ja viinilasillinenkin taisi upota raskaan työpäivän päätteeksi, ihana ilta oli, kiitos ! Jokavuotinen traditiomme tämä syömässä käyminen näihin aikoihin, ensi vuotta siis taas odotellaan. Ehkäpä me tekisimme vuorostamme meidän läheisillemme herkkuaterian lisukkeilla höystettynä, suunnitelmia voisi jo miettiä...

Niin se vain taas alkaa olemaan joulunodotuskin lähellä, ensin vietellään Halloween pois alta ja sitten aletaan valmistautumaan jouluun jotta saadaan kerrankin joululahjat hankittua ajoissa ja joulukortit tehtyä valmiiksi lähettämistä varten. Halloween ei oikeastaan sinänsä koske meitä niinkään, töissä siitä hössötetään enemmän mutta muutoin taitaa mennä ihan vain rauhallisissa merkeissä. Laitan taatusti ovet ja ikkunat säppiin jottei yksikään haamupukuinen ipana tule pelottelemaan...

Joulua odotan kyllä jo kuin kuuta nousevaa, on tulossa vaikka ja minkälaista tapahtumaa ja myyjäisiä, ja töissäkin saa taatusti ahkeroida oikein kunnolla. Sain juurikin tänään varmistuksen siitä että joulumyyjäisiin olemme menossa tuossa joulukuun puolessa välissä ja sinne pitäisikin alkaa pikkuhiljaa jo tekemään tavaraa vähän enemmän. Aika paljon tuolla on kyllä jo valmiita tuotteita mutta jotain uutukaisiakin voisi tehdä. Myyjäisistä kun selviämme niin sitten onkin jo joulukuu niin pitkällä että voi jo haistaa kinkun ja muut jouluruoat, nams <3

Uuden kauniin kynttilän löysin ostoksilla käydessämme, ihana Vallila <3


Mukavaa arjen aloitusta jokaiselle, muistakaahan pukeutua lämpimästi, villasukkia jalkaan vain !

2 kommenttia:

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !