Sivut

tiistai 9. joulukuuta 2014

Tähtösiä

Näin ihan vain lähenevän joulun kunniaksi päätin tehdä myyjäisiin kauniita joulutähtösiä, tai voisikait näitä sanoa jotenkin myös lumihiutaleiksi. Näistä tuli aika hauskoja ja mikä parasta, näiden tekeminen oli erittäin hauskaa ja inspiroivaa. Ajattelin näitä laitella myös joulupaketteihin mukaan ja joulukorttien kaveriksi mikäli nyt vain ehdin uusia tekemään.

Käytin näissä HelmiQ:sta tilattuja tähtipohjia, taisivat olla keskikokoisia ja minusta aivan soppeleita. Pujottelin haluamiani lasihelmiä sakaroihin ja käänsin päät vain pyöröpihdeillä kiinni. Käytin kaikenmaailman lasihelmiä, oli sileitä sekä fasetoituja. Käyttämällä useita erilaisia saa tähtösistä hieman eläväisemmän näköisiä. Näitä tähtipohjia voi myös hankkia esimerkiksi Helmikauppa.comista, siellähän on juuri nyt kaikki tuotteet -20% ! Itsekin ajattelin laittaa tilaukseen suuresti ihastusta herättäneitä Presiocan kuutiopuuhelmiä, niistä tuli aika veikeitä avainanuhoja !




Jouluhälinät vain kiihtyvät töissä ja iltavuorot verottavat omaa jaksamista aikalailla, välillä tekisi mieli vain painua pehkuihin ja nousta vasta joulun jälkeen... Onneksi hieman pirteyttä tuo tähän erittäin harmaaseen arkeen viikonloppuna koittavat myyjäiset joita olemme odottaneet viime vuodesta asti. Joululahjojen hankkiminen/tekeminen on onneksi hyvällä mallilla eli niistä ei tarvitse kantaa huolta, kyllä tämä taas tästä, jouluna saan levähtää kolme päivää :)

Mukavaa viikkoa kaikille !

4 kommenttia:

  1. Ihania tähtösiä, niitä mullakin olisi listalla parin muun homman jälkeen, hitsi kun olisi paljon tehtävää mutta niin vähän aikaa!! :(
    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritähän saada aikaiseksi kokeilla, noiden tekemiseen jäi koukkuun ;)
      Mukavaa joulunodotusta sinne kans !

      Poista
  2. Voi kuinka kauniita ne ovatkaan! Itseni teki mieli myös tilata noita pohjia, mutta en sitten jaksanut etsiä kaupoista.
    Rentoa joulun odotusta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat aika hauskoja kyllä, laittelin näitä myös lahjapaketteihin tuomaan valoa ja loistetta harmaaseen jouluun :) Edelleenkin ollaan ilman lunta, buu :(

      Poista

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !