Sivut

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Mustia joulukortteja

Hmm.... Hetken kyllä ajattelin että tuleeko hautajaiset mieleen näistä mutta sitten näistä tulikin niin kauniita että unohdin tyhmät ajatukseni ja annoin mennä. Omasta mielestäni korteista tuli todella kauniita, ihanan arvokkaan näköisiä ja tuo leimasin, voi että tuo leimasin on kaunis <3 Sydänleimasin on ostettu Suomalaisesta Kirjakaupasta ja se on täydellinen, voi tätä ihastusta!

Korttiin laitoin valkoisen korttipohjan, mustan kopiopaperin reunat leikattuina kuviosaksilla, valkealla hopeanhohtoisella musteella sydänleima, hieman koristetta kylkeen ja toivotukset punaisella/mustalla paperilla.

Aika kiva.


Muita mustanpuhuvia kortteja tein kun yhdistin yksinkertaisen jouluntoivotus leimasimen ja mustan ja valkoisen korttipohjan. Hopeaa/punaista nauhaa koristeeksi ja lumihiutale -kuvio vielä viereen niin johan tulloo nättiä! Yksinkertainen on vaan niin kaunista.


Mitäs tykkäätte tällaisista ?

<3

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Christmascards

Joulu alkaa olemaan jo ohitse ja nyt voipi laitella esille näitäkin kortteja jotka ovat menneet ystäville, tutuille ja naapureille. Jotenka aiheena tämän kertaiseen postaukseen ovat jälleen kerran...

... joulukortit, mitäpä muutakaan, ehkäpä kevään mittaan saadaan esille jotain muutakin kuin joulukortteja. Kiva kyllä toisaalta että varastoon jäi vielä seuraavaakin vuotta varten joulukortteja ;) Ja sekin on ehkä puolustuksen sana että vasta tänä vuonna olen tämän korttihössötyksen aloittanut että harjoitustakin vaadittiin... :D

Näissä korteissa on jälleen tätä minulle jo ominaista tyyliä, yksinkertaisuutta. Suomalaisesta kirjakaupasta ostamani alelöytö poro/hirvi -leimasin osoittautui aika helmeksi ;)


Joulun alla oleviin myyjäisiin tekaisin myös herkkupussukoita nassikoille antamisiksi. Geishoja ja tikkareita oli tarjolla ja joululahjapussukoihinkin olen näitä tunkenut. Ihan kiva idea vaikkapa lasten synttäreillekin! Tällaisia kun voi jokainen tehdä, kunhan omistaa sakset, liimaa ja paperia ;)


Vielä seuraavassakin postauksessa on tiedossa joulukortteja, jotenka malttakaa vielä vähän aikaa katsella niitä :)

<3

maanantai 21. joulukuuta 2015

Vanulapuista askartelua

Näin jossain blogissa jokin aika sitten vanulapuista tehdyn kranssin ja ihastuin ikihyväksi, myös työkaverilta kuultu vinkkaus vauhditti haluani kokeilla myös omaa onneani kranssin teossa. Jotenka ei muutakuin kaupasta mukaan K-menu vanulappuja ja hommiin. Huomasin että ainaki cittarista ostaessa K-menu vanulaput olivat halvimpia ja niitä myytiin kolmen pötkön pussukoissa että siittä riittää jo kahteen 30cm kranssiin.

Ilman haavereita ei tämäkään askartelu onnistunut, poltin kuumaliimalla kaksi sormeani, peukalon aika pahastikin. Peukalon palovammaa sai hoidella kuntoon melkein kaksi viikkoa, sen verran nätisti se kuumaliima nasahti ihoon kiinni. Jotenka varoituksen sana jokaiselle, laittakaan hanskat käteen tai edes kumihanskat ettei tule palovammoja!

Tässä on siis käytetty:
- Styrox -aihio 30cm
- K-menu vanulappuja n. 150kpl
- Kuumaliimaa
- Koristeita esim. hopeanauhaa




<3

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Pikkuveli ei ole enää niin pieni

Pikkuveli täytti vuosia ja korttihan se oli väkerrettävä. Tässä kortissa olen käyttänyt ehkä kaikista eniten härpäkkeitä. En ole kertaakaan vielä käyttänyt juurikaan kukkia tai mitään erikoisuuksia, mutta tähän laitoin kaikkea mahdollista, tietysti hyvänmaun rajoissa. Ja tästähän tulikin ihan kiva... Ehkä voisin ajatella kuitenkin että se yksinkertaisuus on enemmän se minun juttuni.

Kortissa on harmaa pohja, raitainen koristepaperi hunajakennokoristuksella, stanssattu nuottiviivasto jossa itse kuvittelen olevan "paljon onnea" -laulu, puuväreillä väritetty Magnolia -leimakuva, kukkasia, onnittelut sekä vielä kiva pieni yksityiskohta tuolla oikeassa yläkulmassa jossa on pikkuruinen pyykkipoika pitämässä veljeni nimeä paikoillaan <3

Reunoja hieman vanhensin saksilla ja walnut stain -distress inkillä.



Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille !

<3

lauantai 28. marraskuuta 2015

Kranssihulluus

Nyt se rantautui tännekin, kranssihulluus nääs. Sain työkaverilta pussillisen styrox -renkuloita ja -sydämiä ja niihin olen nyt tehnyt jo parisen kipaletta kivoja jouluisia kransseja. Näissä olen käyttänyt valkoisia suodatinpusseja ja kiinnitystyylinä on kuumaliima.

Kransseista tulee todella ilmavia ja kauniin hempeitä tällä suodatinpussityylillä jotenka tätä jatkan ainakin muutaman kranssin verran. Kuumaliimalla pysyy hyvin! Vaikkakaan "ainekset" tähän soppaan ei juurikaan maksa niin onhan näissä järkyttävä homma, näperryksestä tykkääville siis tiedoksi ;)

Käytin näissä 15cm aihiota jotenka koko on ruusukkeiden kanssa noin 20cm, eli ihan kivan kokoinen. Kuvien laatu ei päätä huimaa, puhelimella otettu ja varsinkin tuo alempi on iltahämärässä pikaisesti napsaistu...



<3

maanantai 23. marraskuuta 2015

Yks in kert aista

Niimpä niin, minusta yksinkertaisuus on monesti rikkaus. Tätä linjaa pyrin noudattamaan aikalailla koko elämässäni ja niimpäs vain näistäkin joulukorteista tuli melkoisen pelkistettyjä mutta silti todella kauniita.

Peruskorttipohjat ja valkoinen kartonki päälle johon leimasin tuollaisen aivan ihastuttavan risusydämen. Sydämen päälle tein paperista, kartongista ja leimasta koristeen, jonka kiinnitin kohotarroilla. Alas leimasin vielä suomeksikin "hyvää joulua".



<3

torstai 19. marraskuuta 2015

Kummipojalle onnittelut

Kyllä se on niin kätevää nykyään kun voi itse tehdä lahjoista lähtien kaikki, kortitkin syntyvät pikaisestikin oli tarve sitten mikä tahansa. Paitsi tietysti nyt tässä tilanteessa kun piti värkätä kummipojalle häntä miellyttävä kortti, pikku jäppiskällä oli nääs synttärit :)

Pojulle tällä hetkellä mieleisiä ovat Turtlesit, zombiet, starwars -hemmot sekä legot, valitsin näistä itselleni helpoimman ja tutuimman vaihtoehdon ja päädyin siis Turtles -teemaan.

Kuvan korttiin googletin ja tulostin sopivan kokoisena, korttipohjana on kermanvaalea taittokortti johon lisäsin ruskeaa ja vihreää sopivasti tuomaan värikkyyttä. Onnitteluteksti on kirjoitettu stanssattuun viiriin. Lisäsin vielä viimehetkillä vihreä-valkoista paperinarua ja sidoin sen rusetille kun kortti selkeästi kaipasi jotain... Ihan kiva tuli ja sopivasti lapsenmielinen.


<3

lauantai 14. marraskuuta 2015

Anopille onnitteluja

Anopilla oli syntymäpäivät ja valmistujaiset samalla kertaa ja käytiin niitä juhlistamassa tässä pari viikkoa sitten. Mukavat oli juhlat ja juhlakalu näytti nauttivan kun oli sukulaisia ympärillä. Jotenka kun juhliin lähdettiin oli meillä onnittelukorttikin valmiina.

Tässä kortissa käytin rauhallisia sävyjä ja yksinkertaisia muotoja, ainut härpäkemäinen asia ja koristus oli tuo ääriviivatarroista koottu kukkanen oikeassa alalaidassa. Olenkin viime aikoina innostunut enemmän ääriviivatarroilla leikkimisestä, yksinkertainen pieni kikka jolla saa korttiin kuin korttiin hieman kolmiulotteisuutta ja kiinnostavuutta.


<3

tiistai 10. marraskuuta 2015

Minäkin ku muutki, heijastinkoruja

Niimpä niin, minäkin siis kun muutkin... Hurahdin heijastinkoruihin ja niitä olenkin muutaman jo väkerrellyt, hauskoja tehdä ja ihanan näköisiä. Sudenkorennot ovat minun mieleeni olleet, tein vain yhden enkelinmallisen kokeiluna. En tykkää enkeleistä missään muodossa jotenka sudenkorennot passaa mulle paremmin.

Näissä on käytetty Helmikauppa.comista ostettuja tarvikkeita, ja hyviä ovat olleet, suosittelen !

Tykkään kun siivet ovat täydellisen pyöreitä ja sopivan pienet. Väreiksi olen valinnut aikalailla kirkkaita sävyjä ja fasetoituja lasihelmiä. Yhden tein jadehelmistä. Minusta myöskin näytti kivalta kun jätti ötökän pyrstön hieman lyhyemmäksi.



Sellaista tällä kertaa. Ensi kerralla taas jotain erilaista, luultavasti joulukortteja jos vanhat merkit pitävät paikkansa :D

<3

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Mustaa ja valkoista

Nämä joulukortit olivat erityisesti omaan mieleeni sopivat, ihanan yksinkertaiset ja jotenkin harmonisen väriset. Otin erittäin yksinkertaisen linjan näiden tekemisen kanssa ja pidin kaikki ylimääräiset härpäkkeet kurissa. Panostin kirkkauteen ja siihen ettei mikään pomppaa silmille liikaa.

Käytin valkoisia korttipohjia joiden taakse liimasin mustaa paperia tuomaan hieman kehysmäisyyttä. Korttipohjaan tein etusivulle aukon piparinmuotoisella stanssilla ja asetin sisäsivulle ääriviivatarroista kootun piparimaisen koristeen joka sitten nätisti näkyi etusivun reiästä.

Etusivulle leimasin myös jouluntoivotukset mustalla distress inkillä, pari tähteä juuttikankaasta sekä puuvillanarua ja kortti oli valmis. Kaikki korteissa käytetyt materiaalit olen hankkinut Suomalaisesta Kirjakaupasta jossa oli erittäin hyvä valikoima kaikenlaista askartelumateriaalia, sinne siis jokainen !





Hyvää isänpäivää kaikille <3

torstai 29. lokakuuta 2015

Jämäpaperit käyttöön

Nämä kortit ovat tehty jämäpapereita käyttäen, vaikka en uskonut että saan näille pikku silpuille mitään järkevää käyttöä keksittyä.

Ylemmässä kortissa on hieman isompi palanen jonka sain soppelisi mahdutettua tuohon normikorttikokoiseen ekokartonginpalaseen. Tässä kortissa käytin myös lumihiutalekuvioista kohokuviokansiota ja sain korttiin sillä rakennettua hieman elävyyttä. Teksti on itse kirjoitettu kun harjoittelin hieman kirjoittamaan kalligrafimaista tekstiä.


Tässä alemmassa kortissa on taas leikelty pienestä jämäpaperinpalasesta kuviosaksilla soirot jotka sommittelin valkoiselle paperille jonka taas liimasin harmaalle korttipohjalle. Reunat töpöttelin mustalla distress inkillä, samoin kuin jouluntoivotukset -tagin. Nauha on puuvillanauhaa ja lumihiutale on stanssilla stanssattu.


<3

perjantai 23. lokakuuta 2015

Uuden stanssin testausta

Tämäkin porostanssi on todellinen löytö facebookin askartelukirppikseltä, olin niin onnellinen kun nappasin tämän ja onhan sillä veivailtukin ;) Stanssi on Tim Holtzin/Sizzixin ja paksu stanssi joten sillä voipi leikata vaikka ohutta kangasta tai miksei vaikkapa voisi kokeilla heijastinkankaan leikkaamista... Hmm... uusia ideoita..

Helppoja kortteja tehdä, ekokartonkia pohjaksi, kuviopaperia sekä valkoista paperia jonka voit kohokuvioida kuten minä tein sekä hopeatussi tai ääriviivatarroja. Ja tietenkin häätyy olla se jokin porostanssi tai vaikkapa leimasin jolla saat korttiin tehtyä keskelle jotain kivaa. Tämä nyt oli vain minun tyylini tehdä kaunis ja helppo kortti pikaisesti.





<3

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tähtikranssi

Näin jossain kuvan kuinka joku oli tehnyt tämän tyyppisen joulukortin ja oli pakko kokeilla itsekin, tietysti omalla tyylilläni ettei apinoida ketään liikaa. Tämä kortti oli tällainen ensimmäinen prototyyppi ja kokeilu, omaan silmääni tähdet sojottavat liikaa miten sattuu eivätkä ole täydellisen harmonisesti ympyrässä... Tämäkös minua ottaakin hermoon :D

Valkoinen taitettava korttipohja johon leikkasin kuviosaksilla kaunista tumman sinistä/harmaata kuviopaperia. Tähdet on leikattu kuviolävistäjällä napsuttelemalla, toiset on hopeisen glitterimäistä ja toiset ovat juuttikankaisesta paperista leikattua, pintakin on ihanan juuttikangasmaista. Hyvää joulua -toivotukset ovat ääriviivatarraa.

Yksinkertaista ja kaunista, vaikkakin omaa silmää häiritsee tähtien väärä asento :D


<3

maanantai 12. lokakuuta 2015

Uudet stanssit käyttöön

Ostoshimot pääsivät valloilleen facebookin askartelukirppiksellä ja sain napattua itselleni tuollaisen stanssisetin missä oli joulupalloja. Stanssisetti on Sizzixin ja tämä on kyllä aivan loistava. Settiin kuului kehys jossa pallot olivat kiinni sekä irralliset joulupallostanssit joita olen näihin kortteihin käyttänyt.

Korttipohjina on Helsingin kädentaitomessuilta ostettuja A4 kokoisia ekokartonkeja. Leikkasin A4 kokoiset kartongit puoliksi ja taitoin kahtia. Seuraavaksi leimasin uudella lumihiutaleleimasimella hieman elävyyttä valkoiseen paperiin jotta joulupallot tulisivat enemmän ja paremmin esiin. Mustetöpötyksiin käytin Distress Inkkiä.

Aika hauskat tuli, ja yksinkertaiset :)



<3

perjantai 9. lokakuuta 2015

Jouluista puuhastelua

Joulukortteja on pikkuhiljaa alkanut syntymään ja pää on täynnä kaikenlaisia ideoita. Pidän itse eniten pelkistetyistä korteista ja näissähän sitä riittää. Käytin näihin erilaisia kuviopapereita, punaista, vihreää sekä sinistä ja tietysti näiden yhdistelmiä sopivassa suhteessa. Koristeina on glitteripaperista stanssattuja joulupukki/reki -yhdistelmiä, koristenauhaa, puuvillanarua sekä kohokuvioitua paperia, simppeliä ;)



Näissä allaolevissa korteissa olen käyttänyt korttipohjina ekokartonkia, se on niin kauniin väristä. Tonttu on väritetty Derwentin Inktense puuväreillä. Kukkaset ovat ääriviivatarroja jotka liimasin kauniille helmiäispaperille ja leikkarin ääriviivoja pitkin irti, tämän jälkeen sommittelin ne näteiksi rykelmiksi ja tadaa jouluiset kortit ovat valmiita. Jouluiset toivotukset leimojen muodoissa ovat viimeisimmän Cardmaking & Papercraft -askartelulehden kylkiäisenä tulleita, samoin kuin myös korteissa käytetyt kuviopaperit.



<3

maanantai 5. lokakuuta 2015

Hääparille onnittelukortti

Sain tilaustyönä pyynnön tehdä hääparille pikaisesti onnittelukortti. Toiveena oli yksinkertaisuus, ei mitään liikaa eikä varsinkaan hempeää vaaleanpunaista. Korttiin saisi tulla siis ennemmin sinisen sävyjä, jotain pientä ja kaunista sekä tietysti onnittelut.

Kortti oli avattava ja sisällä oli vielä onnitteluruno sekä tilaa kirjoittaa omat onnittelut. Tein kortista tuollaisen hieman toispuoleisen etusivun kohdalta jottei olisi liian tylsä. Nauhan sidoin vielä viime hetkellä koska minusta tuo reunus kaipasi jotain.



<3

lauantai 3. lokakuuta 2015

Joulukortteja

Joulukortteja, taas. Näissä olen käyttänyt aika vaaleita materiaaleja ja monenlaista "tekniikkaa", vai voiko vielä tässä vaiheessa harrastusta kutsua omia puuhasteluitaan tekniikoiksi... Olen käyttänyt siis leimausta, reunojen "vanhentamista" sekä väritystä. Olen joskus tainnut kitistä etten tule koskaan harrastamaan leimakuvien värittämistä mutta näköjään joudun syömään sanani tässä asiassa.


Puut ja tonttu on väritetty Derwentin Inktense puuväreillä, leimausmuste on Distress Ink. Harjoitusta harjoitusten perään, huhhuh on tässä hommaa opeteltavana mutta erittäin mielenkiintoista on ollut.


<3

tiistai 29. syyskuuta 2015

Jos jonkinmoista juhlan aihetta

Taas huomaan tässä vaiheessa syksyä että loppuvuodeksi on jos jonkinmoista juhlanaihetta, on halloweenia, isänpäivää, muutamatkin synttärit lähipiirissä ja tietysti se joulu, jotenka kortti-ideoita on pää ihan tupaten täynnä. Joulukortteja on tullutkin tehtyä melkoinen kourallinen, vaikkakaan vielä ei ehkä ole ihan sen aika, olenpahan ainakin ajoissa! Eilen väkersin myös yhden isänpäiväksi sopivan kortin, kyllä tämä kortteilu on vain hauskaa puuhaa.

Halloweenia meillä ei juhlita, en pidä siitä sen vuoksi että on pimeää aikaa ja mua pelottaa kun ovikello alkaa yhtäkkiä soimaan ja ipanat kerjäävät herkkuja :D Meillä on ovi melkeimpä aina lukossa ja en koskaan avaa ovea jos olen yksin enkä tiedä kuka siellä on... Tiedän... Olen kummallinen :D Mutta niin, sen vuoksi en siitä pidä enkä ole ajatellut tehdä mitään halloween -korttejakaan mikäli joku ei niitä erikseen pyydä.

Tämän postauksen kuvituksena toimii vastatehdyn onnittelukortin kuvat, tämähän sopisi juurikin vaikkapa isälle tai papalle lahjaksi ;)



<3

maanantai 28. syyskuuta 2015

Ystäville tuparikortti

Tein ystävillemme pienoisen tuparikortin kun muuttivat uuteen kotiin. Yksinkertaista ja nättiä ja hieman vihertävää kun ovat muutenkin metsästyshenkisiä persoonia.

Käytin jälleen rakasta ystävääni BigShottia tämän tekemiseen ja kaunis tuli. Korttipohja ja perhoset on tehty BigShotilla, muutoin käytin kakkupaperia ja leimasimia.



Hieman on ollut hiljaiseloa sekä blogin puolella että myös kotosalla. Pientä sairastelua ollut ilmassa ja kesälomakin meni sairastaessa... Noh, josko tämä tästä vielä alkaisi kulkeutumaan parempaan päin. Sen verran ehdin olla terveenä ja hyvinvoivana että kävästiin äitini kanssa Helsingissä Kädentaitomessuilla viime viikonloppuna ja olihan ne jälleen onnistuneet. Aivan ihania ideoita ja inspiraatiota tarttui mukaan kassitolkulla, kirjaimellisesti ;) Mukava oli reissu ja kaikki meni hyvin, ei edes se 18pv mielenilmaus vaikuttanut juurikaan menoihimme.

Mukavaa alkanutta viikkoa murut <3

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Keep it simple

Yksinkertainen on kaunista. Kukahan on tällaisen lauseen joskus keksinyt, se on ehkä useimmiten käyttämäni ja se kyllä pätee melkoisen moneen yhteyteen. Tykkään yksinkertaisesta tyylistä sekä sisustuksessa että myös koruissa ja korteissa, mielestäni silloin jää myös omalle mielikuvitukselle tilaa. Joskus on kuitenkin päästettävä mielensä vapaaksi ja annettava ajatusten lentää niin että inspiraatio voi muuttua ihan miksi vaan ;)

Näissä korteissa olen käyttänyt ihan vain valkoista korttipohjaa johon olen asettanut kauniit koristepaperit sekä yksinkertaiset ja simppelit koristeet BigShotilla tekemilläni perhosilla.




<3

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Loving Greetings

Joka vuosi se pääsee yllättämään, syksy nimittäin. Ja joka vuosi se hämmästyttää ja kummastuttaa. Tänä vuonna tosin kesä oli erittäin lyhyt, kestiköhän sitä kokonaista pari viikkoa täällä pohjoisemmassa. Syksyn tullen toisaalta on ihana kun saa valita vaatekaapista vähän enemmän päällepantavaa, poltella kynttilöitä ja fiilistellä lehtien putoamista. Rakastan alkusyksyä, sitä kun kaikki tuntuu olevan niin lopussa vaikka se toisaalta on jonkin uuden alku.

Syksyisin alkavat koulut, erilaiset kampanjat kaupoissa, uudet tv -sarjat jotka koukuttavat sinut iltaisin tv:n ääreen, kynttilöiden hamstraaminen talvea varten sekä tietysti joulun odotus. Yrittäkäämme siis antaa itsellemme aikaa hyväksyä se että syksy on jälleen täällä, kyllä se kesän menetys taas helpottaa pikkuhiljaa.

Tässäpä sellainen hieman syksyisempi boksi, rakkain terveisin <3 Tehty samalla kaavalla kuin aiemmin tekemäni.



<3

torstai 27. elokuuta 2015

BigShot -boksi

Tämä laatikko on tehty käyttämällä BigShot -aloituspakkauksen mukana tullutta laatikkostanssia. Tällä stanssilla sai tehtyä todella helposti näppärän pikku laatikon vaikkapa korvakoruille, tai mahtuuhan tuonne karkkia tai ihan mitä vaan pikkutavaraa. Laatikolla on koottuna koko n. 7cm suuntaansa. Koristeet on myös tehty stanssaamalla, kukkastanssi tuli aloituspakkauksessa sekä myös ikkunastanssi ja tagi on ostettu kirppikseltä.

Käytin tähän vaaleaa jämäkkää kartonkia johon liimasin vielä koristeeksi ja vahvikkeeksi vaaleanpunaista koristepaperia. Mielestäni boksi kaipasi vielä jotain pientä kivaa, jotenka lisäsin vielä tagiin leimaamalla mukavan hymyilyttävän lauseen.





Hieman samaa tyyliä tai ajatelmaa jatkavat nämä hyvänmielenkortit jotka syntyivät ihan vahingossa jämäpapereista. Taustat on harmaata ja vaaleaa kartonkia sekä stanssattuja jämäpapereita tagien muodossa. Tein näitä yhteensä joku 15kpl, koska 10kpl meni jo ensimmäiseen tilaukseen. Kaikissa on erilaiset väri yhdistelmät.


Mukavaa iltaa kaikille <3

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Lahjaboksi osa 2

Edellisessä postauksessa kerroin kuinka olen hurahtanut nyt korttien lisäksi myös lahjalaatikoiden tekoon. Esittelinkin jo kaksi tekemääni ja tässä postauksessa tulee vielä lisää, ehkä saan vielä venytettyä kolmanteenkin ettei tulisi kaikki kuvat yhteen. Yritän saada laitettua myös jonkinlaista ohjetta mukaan kun niitä on kyselty.

Valitettavasti en voi ottaa kunniaa tämän idean keksimisestä, vaan käytin julmasti youtubea hyväkseni ;)


Pillow box -nimisen laatikon tein tämän ohjeen mukaan.

Ensin valitaan joku kiva sopivan kokoinen paperi/kartonki, kannattaa valita hieman tukevampaa materiaalia jotta laatikosta tulee jämäkkä. Itse käytin A4 kokoista kartonkia. Materiaalin valinnan jälkeen leikataan paperi/kartonki mittoihin 8,5 tuumaa x 10,5 tuumaa, jonka jälkeen paperi joko nuutataan tai taitellaan mitoilla 5 tuumaa ja 10 tuumaa.

Kun paperi on leikattu ja taiteltu suorakaiteen muotoon otetaan jokin reunoistaan pyöreä esine ja leikataan sen avulla reunoista pyöreät. Minulla tätä virkaa hoiti Iittalan syvä teemalautanen. Ensin leikataan reunat pyöreiksi jonka jälkeen käännetään lautanen toisinpäin että saadaan nuutattua reunat taittoa varten, videosta selviää kyllä paremmin kuin tästä selostuksesta ;)

Reunojen leikkaamisen ja nuuttamisen jälkeen on vuorossa taittelua, liimausta ja koristelua. Ohje on todella helppo ja kannattaa tosiaan käyttää niitä tuumamittoja mikäli on mahdollista, useat ohjeet on tuumamitoituksella ja tuumien muuttaminen senteiksi vaatii useamman harmaan hiuksen lisää nuppiin...

Minä koristelin yllä olevan laatikon kiiltävällä paperisuikaleella, kakkupaperilla, koristenauhalla sekä muutamalla paperikukkasella, nätti tuli :)

Mitäs tykkäätte, ja millaiselta ohje/video vaikutti ?

<3