Sivut

maanantai 19. tammikuuta 2015

Tuskainen hierontapäivä

Ja kyllä vain, otsikko kertoo kaiken. Tänään kävin aamusta heti herättyäni hieronnassa piiiitkästä aikaa ja se kyllä tuntuukin. Olen erittäin tyytyväinen että sain sen ajan vihdoinkin varattua, ja siellä oli rentouttava käydä mutta nyt sitten kärsitään melkoisista tuskista. Hieroja kyllä varoittikin että saattaapi tuntua, ja huomenna voi olla hierottavat paikat ihan mustelmilla, nice. Noh, onneksi tämä on vain hetkellistä ja toivottavasti pidemmällä aikavälillä myös helpottavaakin.

Olen kärsinyt jo varmaan vuoden verran mojovista niska-hartiaseudun kivuista ja vaihtelevista pääkivuista, joten nyt oli aika kunnon hieronnalle ja sitä myöten alkaakin toivottavasti parantuminen. Tänään otamme ensimmäisen askeleen kohti parempia päiviä ! Varasinkin hierojan kehotuksesta heti toisen ajan ensi viikolle jotta saadaan lihakset hetimiten paranemisen alkuun.

Ihanat neljän päivän vapaani alkavat jo hupenemaan uhkaavasti, huomenna viimeinen päivä. Pakko varmaan ottaa rauhallisesti ihan vain hierontakipujen kanssa sekä myös tämän edelleenkin pitkittyvän flunssan kanssa. Sitkeä on pöpö... Näihin vapaisiin on kuulunut aivastelua, niistämistä ja köllöttelyä, unohtamatta tietystikään äänen häviämistä ja yskimistä. Lauantaina sentään päästiin käymään T:n kummipojan synttäreillä mutta muutoin ollaan vaan otettu rennosti.

Tähän loppuun jo ennen joulua ottamani kuva kynsistä jotka edelleenkin ovat samannäköiset lukuunottamatta tietysti kasvurajaa. Hyvä tuote tämä SensatioNail <3


Mukavaa alkuviikkoa muruset !

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !