Sivut

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Karneolin kauneutta

Kieputuskorut ovat selvästi nyt minulla mielenpäällä, näitähän syntyy kuin sieniä sateella. Tässäkin korussa olen käyttänyt samaa kieputustyyliä kuin muutamissa aiemmissakin koruissa, pikkuhiljaa alkaa kädenjälkikin olemaan siistimpi ja olen itse tyytyväisempi lopputulokseen. Tästäkin kaulakorusta tuli todella kaunis ja värit sointuvat hyvin keskenään vaikkakin tuo karneoli on aika hallitseva.

Korussa on käytetty artistic wirea koossa 1.02mm sekä 0.51mm, helmet ovat viistehiottua karneolia sekä mustia lasihelmiä kahdessa eri koossa.




<3

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Lahjontaa

Suunniteltiin äitini kanssa yhdelle yhteiselle tutullemme syntymäpäivälahja hänen täyttäessä 60 vuotta. Kauan aikaa mietimme että mikä väri olisi hänelle se oikea ja päädyimme turkoosin ja vihertävän yhdistelmään. Hänellä on jo ennestään paljon minun tekemiäni koruja ja nyt hän saa vielä kaksi uutta kokoelmiinsa, toivotaan että ovat mieluiset. Ensin oli tarkoitus käyttää lasihelmiä mutta sitten bongasin tuolta "karkkipurnukastani" nämä aivan valloittavan ihanaiset jaspikset joissa oli juurikin sopiva värimaailma eikä yksikään helmi ole samannäköinen.

Settiin kuuluu kaulakoru ja sormus. Sormukseen sain ujutettua samanlaisen helmen kuin kaulakorussa olevat ja olin erittäin tyytyväinen settiin kokonaisuutena. Jotenkin tässä mätsäs kaikki ja kaulakorustakin tuli jotenkin harmoninen kokonaisuus, eikä mikään pomppaa erityisesti silmään.

Kaunis, vaikka itse sanonkin ;)




Näiden kuvien lisäksi haluan toivottaa jokaiselle oikein ihanaa keskikesän aikaa ja muistakaa nauttia toistenne seurasta. Täällä juhannusta ollaan vietelty ihan vain kotosalla ollen ja rentoutuen. T on töissä koko juhannuksen ajan joten yksikseen ollaan elukoiden kanssa oltu tämäkin päivä ja kuunneltu kuinka naapureilla on hauskaa :D

<3

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Harakan lemppari

Mikäpäs muukaan se harakan mielenkiinnon herättäisikään paremmin kuin kunnon kiiltelevät swarovskit ! Tämä kaulakoru syntyi pikkuhiljaa kun selailin instagramin ihmeellistä maailmaa ja satuin muutamankin korustelijan sivulle jossa oli samalla tyylillä tehtyjä yksinkertaisia koruja ja siitä se ajatus sitten lähti. Minä kun olen tällainen yksinkertaisuuden ihastelija niin tämä kaulakoru miellyttää omaa silmääni erityisen paljon. Nakkasinkin sen omaan kaulaani hetimiten kun oli siihen tilaisuus.

Korussa olen käyttänyt artistic wirea koossa 1.02mm sekä 0.51mm, helminä käytin swarovskeja koossa 6mm.

Korun kuvaaminen aiheutti suurta tuskastumista, se ei halunnut millään antaa kiiltävää kuvaa kameran sisuksiin vaan mollotti vaan paikoillaan eikä tehnyt mitään. Ärsytti ihan ! Kyllä kuvista saa sentään selvän minkälainen korusta tuli mutta kuviin en ollut tyytyväinen.




<3

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Tree of life

Uuden kokeilua taas olisi vuorossa, elämänpuu nimittäin. Jo vuoden verran tämä on ollut suunnitelmissa mutta jostain syystä en koskaan saanut aikaiseksi edes yrittää. Tietenkin tässä oli se ongelma myös etten ollut koskaan "kieputellut" mitään sen kummempia mutta nyt kun olen sitäkin yrittänyt opetella niin tuli elämänpuun tekeminenkin ajankohtaiseksi.

Kokeilemalla sen aina tietää että onko jokin tyyli tai laji juuri sinulle se oikea ja tätä tehdessä huomasin hetimiten että tällainen on juuri sitä mitä minä haluan tehdä. Ei ehkä mitenkään kovin monimutkaisia kieputuksia mutta tällaiset yksinkertaiset ovat todella hauskoja tehdä.

Tässä korussa käytin artistic wirea koossa 0.64mm sekä 1.02mm. Helmet ovat lasia.



<3

torstai 4. kesäkuuta 2015

Yksinkertainen on kaunista

Nappasin pitkästä aikaa parit huopapalleroiset käyttöön ja tekaisin kivan ja yksinkertaisen kaulakorun. Tämä tyyli on minusta aika kätevä, helppo laittaa kaulaan lukitusmekanismin vuoksi ja tämä on mukavan kevyt koru, ei tule sellainen liian "hienosteleva" olokaan kun koru ei paina paljoa ja on huomaamaton kaulalla ollessaan. Tosin on sen verran näyttävä ja erikoisen näköinen että muut taatusti huomaavat.

Värit ovat vihertävän turkoosi sekä harmaa jossa on hieman vaaleaa seassa. Lankana käytin artistic wirea koossa 0.81mm.


Vielä viimeiset kaksi päivää kun jaksan niin pääsen erittäin ansaitulle kesälomalle ! Kolme kokonaista viikkoa saan köllötellä ja puuhastella ihan omia juttuja, toivotaan että se kesän odotettu lämpökin tulisi jossain vaiheessa eikä tarvitsisi pipoa joka aamu asetella päähän kun koiran kanssa lähtee lenkille.

<3

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Uusia kaulakoruja

Näissä kaulakoruissa olen käyttänyt samaa kieputtelutyyliä kuin hieman aiemmin näyttämässäni kaulakorussa. Harjoittelua tämä vaatii ja olenkin kovasti yrittänyt tehdä erilaisia variaatioita näistä jotta sormetkin liikkuisivat enemmän rutiininomaisesti kuin haparoiden.

Näissä kaulakoruissa käytin jo tutuksi tulleita välineitä ja materiaaleja. Artistic wirea koossa 1.02mm sekä 0.51mm ja helmet ovat lasia, tsekkiläistä kristallia sekä siemenhelmiä.

Molemmat kaulakorut ovat lyhyitä ja ovat kaulalle jääviä.




<3