Sivut

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Korttiaskarteluun hurahtanut

Tänä kesänä olen hurahtanut ihan täysin korttiaskarteluun, paljon on tehty ja paljon on opittavaa. Olen aloitellut ihan vain perusjutuista ja kokeillut erilaisia asioita ja joistakin olen todennut välittömästi ettei ole minun juttuni. Minun juttuni on selvästi enemmän sellainen rönsyilevähkö tyyli eli kohokuvioita, kukkia, perhosia ja erilaisia asioita yhdessä koossa. Leimailu ei ehkä ole ainakaan vielä tullut kovin tutuksi, lukuunottamatta muutamia äpöstyksiä. Leimauskuvien värittely ei todellakaan ole minun juttuni ja sen olenkin jättänyt kokonaan pois. Tykkään sellaisesta hallitusta kaaoksesta mutta toisaalta myös hyvin yksinkertainen tyyli toimii.



Askartelumaailma on niin suuri että sinne hukkuu hyvin herkästi jos ei ota asioista selvää. Koko kesän olen haikaillut ja haaveillut stanssijutuista ja stanssausvälineistä ja kun Sinellissä oli tarjouksessa Sizzix Big Shot -aloituspakkaus niin otin ja tilasin sen kummempia miettimättä. Vielä se ei ole saapunut mutta laittelen kuvia siitä sitten jahka se kotiutuu.


Muutamia kortteja olen tehnyt, muutamasta jopa ehdin nappaamaan kuvankin. Parit kortit lähtivät jo onnittelukorteiksi ja niistä en hoksannut ottaa kuvaa. Pikkuhiljaa ja kokeillen hyvä tulee. Onkos siellä ruudun toisella puolella muita vastikään korttiharrastuksien puolelle hurahtanutta ? Tai tiedättekö mitään hyviä vinkkejä, blogeja tai muuta joista olisi vasta-alkajalle hyötyä ?

<3

2 kommenttia:

  1. Ihan mukavastihan olet aloitellut, kaunista jälkeä.
    Itseäni kiehtoisi korttimaailma myös, mutta olen huomannut, ettei onnistu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Eila, pikkuhiljaa hyvä tulee :) Tai ainakin parempi ;)

      Poista

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !