Sivut

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Ei niin yksinkertaista tällä kertaa

Syntymäpäiviä on riittänyt nyt taas kun alkuvuotta elellään, eli synttärikorttia tilauksesta tässäkin tapauksessa. 60 -vuotissynttärit oli tiedossa huhtikuussa ja tein tämän jo valmiiksi muistaakseni helmikuun tienoilla kun samalla kertaa piti samalle tilaajalle tehdä ystävänpäiväkortti.

Tässä kortissa olen käyttänyt aika paljon kaikenlaista erilaista, hyvinkin erilaisempia materiaaleja ja tyylejä mitä normaalisti teen. Normaalia minulle kortteilussa on yksinkertaisuus, tällä kertaa hieman toisin. Tähän korttiin olen käyttänyt kolmea erilaista paperia, yksi on pohjalla taustapaperina ja tuomassa jämäkkyyttä, sitten on kahdenlaista koristepaperia. Kukkavaasi keskellä on korttikuva jota olen vanhentanut musteella ja hieman repimällä reunoja. Kakkupaperiakin löytyy, sekä myös pitsiä, leimausta numeroiden muodossa sekä vielä copiceilla värittelyä. Niin ja oikeassa reunassa on vielä sydämenmuotoinen haaraniittikin.

Ihan onnistunut tuli vaikkei tämä olekaan sitä normaalia minun tyyliäni.



<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !