Sivut

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Hengissä ollaan ;)

Pikkusen on päässyt taas repsahtamaan tämä blogi loman puolelle, mutta hengissä ollaan edelleen ei huolta! Kesä oli ja meni, edellinen postaus taisi olla elokuun alkupuoliskolla ja nyt eletään jo lokakuun alkua, kauhean nopeasti mennyt jälleen aika. Tässä on ehtinyt vaikka ja mitä touhuamaankin, jopa aloittamaan joulukorttien teon :)

Koulukin alkoi elokuun puolessa välissä ja siellä onkin sitten saanut viettää aikaa joka kuukausi se kolme päivää, ja tähän tietysti lisäksi kaikki itsenäiset opiskelut päälle. Koulu ja työ ei ole ollenkaan helppoa yhdistää, rankkaa on ja välillä tuntuu jopa ylitsepääsemättömältä mutta onneksi kotona on täysi tuki ja turva jotta jaksan yrittää eteenpäin. Toiveissa olisi tottakai että pääsisin parempaan työpaikkaan tämän koulun jälkeen tai miksei aikanakin, ottakaa pliis joku mut töihin oman alan hommiin!!! :DD

Oikeastaan muuta isompaa ei ole juuri nyt kerrottavana, syksy on tullut näköjään jäädäkseen ja ihan kohta alkaa olemaan jo talventuloa ilmassa, mulle se ei sovi ollenkaan. Olen ihan täysin kesäihminen ja kylmyys ja pimeys eivät ole minua varten, hrrrrr..... Villapuseroa ja -housuja olen kaivanut esille jo kuukausi sitten eikä tunnu vieläkään lämmittävän tarpeeksi, mitenköhän käy sitten kun oikeasti on kunnolla pakkasta?

Kävästiin äitin kans taas vuotuisella syysretkellä Helsingissä käsityömessuilla tuossa pari viikkoa sitten ja kivaahan siellä taas olikin :) Helsinki itsessään on meille maalaisille jo niin iso juttu että aikaa menee ihan vaan ihmisten vilinää ja hulinaa seuratessa. Messuilla käytiin molempina päivinä, ja täytyy kyllä sanoa että olin hieman jopa pettynyt messujen tarjontaan. Hirveästi oli kangasjuttuja, koruntekohommeleita sekä valmiita käsitöitä muttei yhden yhtäkään korttiputiikkia eikä sinne suuntaankaan mitään. Sinelli siellä oli, mutta heilläkään ei ollut mitään myytävää vaan pitivät pystyssä käsityöpajaa. Ei siis ollut tällä kertaa ihan minunlaiset messut, vaikkakin siellä oli kiva ihastella toisten tekemiä valmiita käsitöitä. Seuraavaksi suuntaammekin Ouluun messuille lokakuun puolessa välissä, jospa sieltä sitten saisin minäkin sielulleni jotain mukavaa ;)


Meidän toinen karvaneitokaisemme nauttii kyllä viileämmistä keleistä ja nuuskutteleekin innoissaan uusia syksyn tuoksuja nenä pitkällä. Käytiin muutama viikko sitten pitkällä lenkillä, jonka päätteeksi napsin toisesta kuvia kun malttoi hetken olla paikallaan... jonka jälkeen taas mentiin pallon perään tai räksytettiin putoaville lehdille :)


Alimmaiseksi kuva neitistä kun köllötteli lattialla ja minä konttasin viereen kuvaamaan hänen hieman jo harmaantunutta nenää ja partakarvoja. Neiti onkin jo täyttänyt 8-vuotta, ei uskoisi tuosta vauhdista kyllä että ikää alkaa jo olemaan...

Näihin kuviin ja tunnelmiin onkin kiva päättää raskas päivä, ja aloittaa huomenna taas aamu koulunpenkille istahtaessa. Rankkaa se on kun kaikki vapaapäivät käytän koulujuttujen tekoon ja tätä tahtia pitäisi jaksaa ainakin 1,5v... Huhhuh, toivotaan että aherrus palkitaan!



<3

2 kommenttia:

  1. Voimia vaan ja sitkeyttä opiskelun suhteen toivottelen sulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eila kannustuksesta :)

      Poista

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !