Sivut

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Harjoittelu jatkuu, uuden vempaimen kanssa/kuulumisia

Harjoittelut jatkuvat uuden laitteen parissa, se tuo niin paljon iloa kun huomaa pystyvänsä tekemään juuri sellaisen kirjekuoren kuin haluaa ja vieläpä sellaisen joka sopii tekemäänsä korttiin. Tässä tapauksessa tein ensin ystävälle syntymäpäiväksi kortin jossa käytin hänen lempivärejään, eli oranssia. Oranssin lisäksi halusin korttiin paljon kesäntuntua kun hänen syntymäpäivänsä on juuri ennen juhannusta niin sopii teemaankin.

Kortti on tehty korttipohjalle jonka olen leikannut ja nuutannut Neenah solar white A4 -kokoisesta paperiarkista. Tämä paperi on oiva väline silloin kun värittelet copic -tusseilla tai sitten juuri tähän korttipohjien tekoon. Vesiväripaperia käytin myös että sain Distress Inkeillä hyvin blendattua tuputellut värit ja liimasin korttipohjaan tämän jälkeen. Teksti on leimasin, Elizabeth Craft Design -merkkinen ja olen ostanut sen Marikalta facebookin Käsitellen puodista.

Simppeli kortti ja niin kovin kaunis :)


Täällä on ansaittu kesäloma saatu aloitettua ja ainakin ilmojen puolesta on tosi hyvä tuuri ollut. Ollaan käyty T:n kanssa jo tuolla sisäsatamassa syömässä, ja ai että kun olikin hyvää chilibroileria jälleen kerran. Ollaan grillailtu pihalla ja tehty pihahommia ja vaikka mitä jo, eikä lomaa ole ollut virallisesti käynnissä kuin 1 päivä :) Tämä viikko mennään ihan vaan köllötellen ja leipoessa kun T täyttää vuosia perjantaina, ja ensi viikolla sitten käydään pikainen visiitti Helsingissä. Ei olla kuin 2 yötä, mutta kyllä sekin lomalta tuntuu kun täältä pohjoisesta lähtee haistelemaan eteläntuulia ;)

Muutoin ei ole kummempia suunnitelmia, työnhaku tottakai on jatkuvasti käynnissä ja pitäisi saada opinnäytetyöprosessi alulleen, ja pitäisi jo saada jotain tehtyäkin mutta miksi sitä ei vaan saa aloitettua? Toki huomaan itsestäni että olen hirveän uupunut ja väsynyt työn vuoksi, se kiukuttaa jo valmiiksi ja sitten tuntuu entistä enemmän siltä ettei jaksa tehdä mitään muuta kuin nukkua niin paljon kunnes taas se energia palautuu pikkuhiljaa. Kait se on samanlainen tilanne jokaisella joka ei tunne oloaan hyväksi työssään, liekkö jotain jopa työuupumusta tai muuta? Mene ja tiedä sitten...

Mutta nyt lomalla ja yritän nauttia tästä ajasta, seuraavat kolme viikkoa!

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että jätit kommentin, tulethan käymään jatkossakin !