Sivut

lauantai 19. elokuuta 2017

Voileipäkakkua ja kuulumisia

Tein T:lle syntymäpäiväksi voileipäkakkua itse ensimmäistä kertaa! Kakku onnistui todella hyvin, olin ihan yllättynyt kuinka helppoa se loppujenlopuksi olikaan, vaikka aina ne kaikki väkerrykset ja muut näyttävät niin pirun hankalilta...

Kakusta tuli todella peruskakku, täytteisiin laitoin kevätsipuli-suolakurkku sekä kinkku-paprika. Kostutukseen käytin lihaliemikuutiota laimennettuna vedellä tottakai. Annoin olla yön yli jääkaapissa maustumassa täytteineen ja sitten seuraavana päivänä tein loppuun. Hyvin oli kostunut ja täytteet muhevoituneet entisestään. Namnam ;)


Kakku katosi hyvin nopeasti parempiin suihin eikä tainnut jäädä seuraavalle päivälle kuin pienet maistiaiset. Ehkäpä uskallan kokeilla tällaisen kakun tekoa vielä uudestaankin.

Täällä aloitellaan juuri viimeisen kesälomaviikon viettämistä, muutaman viikon olin tuossa töissä ja nyt pääsin taas lomalle, taidanpa ensi kesänäkin yrittää ottaa lomat näin hieman lähekkäin että työarkeen paluu sujuisi mukavammin. Yritän viettää rentouttavaa lomaa, vaikkakin joudun tekemään paljon töitä opparia varten ja kirjoitusprosessi on läsnä kokoajan että unet jäävät melko vähiin. Pikkuhiljaa eteenpäin vain, minulla on selkeä tavoite kuitenkin ja tiedän itse mihin olen ryhtynyt, pois nykyisestä työstäni :D

<3

tiistai 15. elokuuta 2017

Tervehdyskortti

Tämän kortin tein jälleen pyynnöstä, haluttiin kesäistä, paljon katseltavaa sekä pirteää. Olen paljon katsellut nyt youtuben kautta kaikkia ihania korttivideoita ja niistä sitten inspiroituneena väkersin tällaisen taittokortin vai miksikä tällaista sanotaan? Kuitenkin, kortti on sellainen kolmeen osaan taitettu ja ensimmäisestä luukusta pystyy sisälle kurkkaamaan.

Kortissa käytin Cansonin jotain mixed media paperia jota olen ostanut Suomalaisesta kirjakaupasta ja sillä oli todella hyvä hinta-/laatusuhde. Eka sivu on perusvalkoinen ja toinen sivu on tuputeltu ja sävytetty distress inkeillä tuollaiseksi kesäiseksi taustaksi johon sitten tein Stampendous kukkapuska -leimasimella kukkia jotka väritin zigeillä. Kukkia on paljon ja ne on kerrostamalla liimattu että näyttää runsaammalta. Stanssasin myös uudelle Mama Elephantin -stanssilla tekstin Hello mukaan. Stanssasin useamman kerran saman tekstin ja liimasin osat päällekkäin että sain tekstiin paksuutta ja näin ollen enemmän kerrostusta.

Sisimmin osan kortista koristelin vain samaisella leimasimelle ja väritin kukat myös jotta jää tilaa kirjoittaa. Kortti meni Ruotsiin joten tilaa kuulumisille oli hyvä jättää. Kortista tuli mielestäni kaunis ja hieman erilaisempi kuin mitä normaalisti tykkään tehdä. Ihan kiva kokemus, vaikkakin oli huomattavasti työläämpi tehdä.






<3

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Distress Oxide Inks

Sain vihdoinkin tilattua itsellenikin nämä ihanat uudet musteet Distressiltä. Distress Oxide Ink -musteet tilasin Paperinauha.fi verkkokaupasta ja muutaman kerran olen niitä ehtinyt valitettavasti vasta kokeilemaan mutta mahtavaa jälkeä tulee ja ihanan tasainen laatu, unohtamatta sitä kuinka mahtavasti ne blendautuu keskenään!

Sen kummemmin en niitä ala arvostelemaan tai kehumaan, sanonpahan vaan että jos ylimääräistä rahaa löytyy askartelubudjetista niin näihin kannattaa panostaa. Toimivat hieman eritavalla kuin normaalit Distress inkit, mutta ovat kyllä hintansa väärti. Toivotaan että pääsen niitä kokeilemaan tässä lähiaikoina vielä enemmänkin. Tilasin itse ainoastaan nämä 8 väriä, jätin vielä tilaamatta ne muutamat ruskean sävyt kun ajattelin että niille tulee ehkä vähiten käyttöä.

Nythän näistä on julkaistu myös ne loput 12 väriä, pitänee nekin tilailla kun aika on sopiva ;)



Kuulumisiakin voisin tähän loppuun vähän kertoilla. Kesäloma tosiaan tuli vieteltyä ja palasin takaisin töihin, kuvittelin että selkävaivat olivat historiaa kun loma meni todella hyvin ilman kipuja. Töihin palatessa tahti oli todella kova ja kiirettä riitti, jotenka kyllähän sen arvasikin että se seisominen ja liika kiire ja stressi yhteensä aiheuttivat sen että alaselkä meni niin jumiin ja lukkoon että jouduin täysin rajoittamaan liikehdintääni ja lepäilemään ainoastaan. Sairaslomalla olen ollut nyt muutamaan otteeseen, tälläkin hetkellä valitettavasti yritän saada selkää aukenemaan jotta pääsisin töihin taas ensi viikon lopussa.

Muutoin täällä rullaa ihan kivasti, töitä yritän etsiskellä ahkerasti ja hakemuksia olen lähettänyt varmaan jo kymmeniä muutaman viikon aikana... Ei vaan tunnu tärppäävän, harmittaa vietävästi kun taitoni menevät aivan hukkaan nykyisessä työpaikassani ja haluaisin näyttää mihin pystyn!

Koulujuttujakin olen aloitellut tässä taas jo parin viikon ajan kun töihin palasin loman jälkeen, heti alkoi kouluasiatkin rullaamaan päässä enemmän kun toivo alkoi taas kytemään että saisin alaani vastaavaa työtä joskus. Kovasti opparia rakentelen tässä, ja pikkuhiljaa saan kerättyä materiaalia ja lähdeaineistoa sitä varten. Toivotaan että kova ja raskas urakka palkitaan vuoden lopussa!

Mukavaa sunnuntaita muruset!

<3